Rainen KALAJUTTU

Syksyn tullessa oli ollut jo pitkään puhetta pilkkimisestä. Biologian appron laboratoriokursseilla kiskottiin kilokaupalla ahvenia, kiiskiä ja särkiä. Jäät peittivät järvet ja joulukintuli ja meni. Tammikuun puolivälissä olimmekin jo henkisesti ja fyysisesti täysin valmiita pilkille.

Edeltävänä iltana sovittiin tulevaksi kalapaikaksi Tuomiojärvi ja muutenkin tehtiin viime hetken välinevirittelyt. Meitä oli lähdössä neljä enemmän ja vähemmän kokenutta kalahullua : Anssi, Jarno, Katja ja minä itse.

Herätyskello soi aamulla kahdeksalta ja epämääräisiä sanoja mutisten nousin jalkeille. Ulkona oli vielä täysin pimeää. Lämpömittari näytti muutamaa pakkasastetta. Rutiininomaisesti hoidin aamutoimet ja lämmitin aamupuuron. Lopulta olin pukenut riittävästi villavaatteita ja olin täysin valmiina retkelle. Kello näytti jo lähestyvän puoli yhdeksää ja ajattelin soitella vielä varmistussoiton Jarnolle ja Katjalle, josko olisivat heränneet. Puhelin hälytti monta kertaa ja viimein kuului uninen ääni. Langan toisessa päässä oli nukuttu pommiin.

Onneksi sielläkin päästiin aamutoimiin ja 15 minuutin kuluttua olimme kaikki sovitulla treffipaikalla Kortepohjan yo-kylän pihalla. Anssikin saapui ajoissa. Aamu vielä sarasteli, eikä aurinko ollut noussut. Sää oli pilvinen ja isoja lumihiutaleita putoili hiljakseen. Tunnelma ei ollut kovinkaan hilpeä ja horroksenomaisessa tilassa astelimme pienen metsikön ja pellon poikki järven jäälle.

Tuomiojärvi näyttää kartalla paljon isommalta mitä se onkaan. Järven kalastoon kuuluvat ainakin särki, ahven, made, hauki, kiiski, pasuri, siika ja lahna. Lisäksi sinne on istutettu taimenia ja kirjolohia. Tuomiojärven keskisyvyys on noin neljä metriä ja syvimmistä montuista löytyy kymmenkunta metriä. Järvi on osittain rehevöitynyt ja ainakin ahvenkanta on jokseenkin kääpiöitynyt. Tuomiojärvi on yhteydessä Palokkajärveen, jonka kalasto ei poikkea liiemmälti edellisen lajistosta. Tuomiojärven vesi ei ole erityisen kirkasta, mutta näkösyvyys on jotain parisen metriä. Järveä hapetetaan talvisin.

Astelimme varovaisesti jäälle. Lunta oli noin 15-20 senttiä ja jäällä oli liikuttu paljon. Latuja ja moottorikelkkojen uria risteili suuntaan ja toiseen. Lukuisat koiranulkoiluttajat olivat niinikään jättäneet jälkensä lumeen. Jäältä löytyi myös jäniksen, ketun, lumikon ja varisten jätöksiä. Käveltyämme noin 30:n metrin päähän rannasta suoritin ensimmäisen koeporauksen varmistuaksemme jääkuoren paksuudesta. Jäätä oli kiitettävästi, noin 40 sentin paksuudelta ja se kannattaa jo 3 panssarivaunua.

Aloitimme kalastamisen ensimmäisen saaren lähettyviltä. Paikalla oli noin 3 metriä vettä. Porasimme 4 avantoa ja pujottelimme kärpäsentoukat ja surviaistoukkia pyytöjemme koukkuihin. Jännityksen vallassa laskin mormyskan pohjan tuntumaan. Minuutin houkuttelun jälkeen ei tullut mitään elonmerkkiä. Aloin jo epäillä, ettei paikalla edes ole kaloja, kunnes vavan kärki liikahti hieman. Annoin varovaíseen tärppiin välittömästi vastaiskun ja pian ensimmäinen, noin 10 sentin pituinen ahvenlapsi vaihtoi elinympäristöään. Saaliini herätti suurta ihastusta ja varsinkin Katja lausui kunnioituksensa ahvenen kirkkaille väreille.

Pian kala alkoi syömään, ja jokaisen pilkkijän avannossa oli elämää. Anssi veteli ahvenia ja kiiskiä kuin suokuokalla, ja Jarno ja Katjakin saivat ensimmäiset kalansa. Varttitunnin ahkeroituamme meillä oli jo aimo kasa kaloja jäällä, josta ne nostettiin reppujakkaran kätköihin. Ahventen keskipaino oli 10 gramman tienoilla ja kiisket olivat vielä pienempiä. Katja sai noin 50 gramman painoisen särjen. Yhtäkkiä minun pilkkiini tarttui jotain vauraampaa. 0.08 mm:n siima soi iloisesti ja alun kolmattakymmenettä senttiä pitkä siika koki ylösnousemuksen. "Sopiva paistinkala", totesi Jarno saaliistani.

Vähäinen tuulenvire pisti sormenpäät kohmettumaan, ja muutenkin vilu valtasi alaa. Yhteisellä sopimuksella päätimme vaihtaa kokeeksi paikkaa toiselle laidalle järveä. Kävely ja reikien porailu saivat taas veren kiertämään jäsenissä. Porasimme useita avantoja,mutta todella hyvää uutta kalapaikkaa ei tuntunut löytyvän mistään. Pieniä ahvenia ja kiiskiä tuli yksittäisiä kappaleita sieltä sun täältä. Lopulta tulimme pienen kortteisen karin reunaan. Sen kupeelta löytyikin oivallinen kalapaikka.

Jarno ja Anssi saivat mukavasti ahvenia ja minäkin löysin kalaisan avannon. Paikalta tuli hieman isompia ahvenia ja mukavankokoisia särkiä. Syöteistä surviaisentoukat osoittautuivat ylivoimaisen hyviksi ja ne loppuivatkin sitten meiltä kesken. Onneksi kalat hyväksyivät vielä kärpäsentoukilla höystetyt pilkit jotenkuten. Lopulta päivä alkoi laskemaan mailleen. Nälkäkin kurni kalamiesten vatsassa. Viimein kaikki olivat yksimielisiä kotiinlähdön suhteen. Rantaan saavuttuamme suoritettiin saaliin virallinen punnitus ja kappaleiden laskeminen. Yhteensä meillä oli kalaa alun viidettä kiloa, ja kappaleitakin tuli n.250 kalaa. Kalapussin koostumus oli valtaosiltaan pieniä ahvenia.

Kämpillä Kortepohjassa osa kaloista perattiin ja osa joutui kissanruoaksi. Isommista ahvenista ja särjistä tehtiin oivallista patakukkoa ja se siika paistettiin. Illalla istuttiin saunassa ja lyötiin päivämäärä lukkoon seuraavaa pilkkiretkeä varten.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kalaretki Tuomiojärvelle oli erittäin positiivinen elämys, joka tulee säilymään muistoissa pitkään. Taas tuli todistettua, että PILKKIMINEN ON HYVÄ HARRASTUS.

Raine

KÄÄNNÄ SIIVU