Turun biologipäivät 8-9.2.1997

 

Heta suhtkoht pirteänä, Kaisa ja Johanna vähemmän pirteinä matkustivat Turun yliopistolle, missä mukaan liittyivät myös Liisa, Jussi ja toinen Johanna. Ehdimme jo harmitella, ettei haalareita tullut mukaan, mutta pihalla haalarit päällä hyppivä porukka pelasikin kyykkää, eikä siis ollut tulossa biologipäiville. Osanottajamäärä ei vaikuttanut päätä huimaavalta, mutta eihän se määrä vaan se laatu...

Puol yhden ympäristökeskus-luennolla.Kuulostipa mielenkiintoiselta Sykkeen toimenkuva, vaikka virkamies joutuukin väkivaltaisesti soveltamaan oppimiaan ekologian totuuksia.

"Kaveri on sitä varten, että sitä hyödynnetään", totesi sarkastisesti Ympäristötutkimus Oy Metsätähden edustaja Kenneth Kumenius.

Kuulostaapa houkuttelevalta: lomia ei pidetä, viikonloput ja illat painetaan töitä... alkaa tosiaan tuntua, että raha ratkaisee kaikessa ja tässä pitää olla 10 alan asiantuntija saadakseen töitä.

Joo, ekotunnelit ovat tosi mielenkiintoisia. Ongelmia tosin on mm. pitääkö pedoille ja saaliille tehdä omat liikennekaistat?! On se vaan kova totuus, että raha ratkaisee. Kannattaako tässä enää mitään yrittääkään?????

Illalla olisi saunaa ja seurustelua Tuureporinkatu 8:ssa...

Biologeja käytetään lääketieteessä hyväksi.

Prof. Nikinmaa pitää ekoevo-luentoa, tytöillä alkaa silmäluomet painua kiinni... Kaisa tunnisti kalan! Väliajalla saimme kuulla, miltä tuntuu olla kusipää. Olemme oppineet, että kompromissejä tulee tehdä.

Taas ekon kalvoja; juu, x-akselilla pylväät air ja N2, y-akselilla jotain omituista (ei ehtiny enää kattoon...).Ja uus kehiin. Nyt puhutaan jonikuljetuksesta ja hemiproteiinista. Vois olla ihan hyvä kuunnella, mutta John Blund (=Nukkumatti) heittelee unihiekkaa oikein lapiolla, vaikka kello on tosiaan vasta kahtakytä vaille viis.

Kuka onkaan se porukan täyshullu? Joka tulee Arcanumiin 10.30 aamulla 5h unien jälkeen. Kasveja rasittavat voimakas valo, matalat/korkeat lämpötilat, UV-B, ilmansaasteet jne. Kaikki tämä vaikuttaa fotosynteesin 2. valoreaktioon. Tuntuis vähän siltä, että samat asiat stressaa yhtä jos toistakin.

Hanna-tyttönen liittyi biologipäivien hekumalliseen tunnelmaan sunnuntaina. Mutta tottakai tuli osallistuttua jo lauantaina illanviettoon Tehyn kerhohuoneella ja myöhemmin pitkin ja poikin Turuuun mestoja. Nyt hahmotuskykyni mukaan kyse on siitepölyjutuista ja hometaloista (epäilyksen alaisiksi tulivat heti Kortepohjan kerrostalot...siis meidän keskuudessa). Ou yes, nyt Hanna kuuntelee - nimittäin puheenaiheeksi vaihtui Amazonin sademetsät!!!!!! Aika mielenkiintoista, että mitä tummempi maaperä näkyy satelliittikuvasta, sitä köyhempi maaperä... Taitaa olla tutkijoille hyötyä, jos on ollu Telellä töissä. Nimittäin korkeisiin puihin on kiivettävä, jotta ne voitaisiin tunnistaa...

Tutkija, opettaja, hallintovirkamies; niihin suomalainen biologi kelpaa. Tarvittais työkokemusta ulkomailta, ekonomiaa ja juridiikkaa! Nytkin olis GEF:fillä (Maailman ympäristörahasto) 200 paikkaa auki, jos rukseja tulis muuallekin kuin ekologiaan ja julkaisuihin. Täll’ tavall’. Ei meill’ oikestans täst’ muuta.

 

Reissumuistelot luettavaksenne kirjoittivat: Hanna, Johanna, Liisa,

Heta, Kaisa

 

KÄÄNNÄ SIIVU

alku 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11