Biologian opiskelusta:

Miten siihen ajaudutaan ja onko siinä mitään järkeä?

 

Biologia, oppi elämästä, on aine, jota inhosin lukioaikana. Päähäni ei mahtunut miksi tavallisen kadunmiehen pitäisi tuntea tarkkaan solun osat ja niiden toiminta. Tai miksi pitäisi ymmärtää geneettistä koodia, jonka mukaan oma kehonikin on rakentunut. Voihan autollakin ajaa, vaikkei olisi koskaan katsonut konepellin alle.

Ympäristöasioitakin tuntui tulevan joka tuutista, ja kuitenkin luontoaktivistien tempaukset näyttivät lähinnä taistelulta tuulimyllyjä vastaan. Innostus biologiaan sai omalla kohdallani alkunsa sittenkin koulusta, kun päätin opiskella edes yhden biologian kurssin kunnolla välttyäkseni ala-arvoiselta numerolta päästötodistuksessa. Perinnöllisyystiede, populaatiogenetiikka ja evoluutio alkoivat hiukan valjeta, ja vähitellen kypsyi idea lähteä opiskelemaan lisää.

Oli siis ostettava kalliit pääsykoekirjat ja alettava valmistautumaan tuohon lähes epäinhimillisiä veikkaajantaitoja vaativaan kilpailuun. Koska osanottajia on liikaa, joutuu järjestävä seura turvautumaan lystikkäisiin rasti ruutuun -tehtäviin, jotka on helppo tietokoneella tarkistuttaa. Ensimmäisellä yrityksellä en tietenkään älynnyt päntätä kokeessa tarvittavaa nippelitietoa, ja muutama hassu piste erotti meikäläisen onnellisesta valittujen joukosta. Lukemista oli siis jatkettava armeijan harmaudessa, tupakaverien kannustavassa ja rauhallisessa seurassa. Päättipä joku Korkeampi Taho vaihtaa pääsykoekirjankin sitten alkukeväästä, kun Solu- ja molekyylibiologiaa oli tullut jo koko syksy tankattua. Onneksi sentään "Sammakon suuri suku" - elämänmyönteinen tarina ihmisen vaikutuksista luontoon - säilyi edelleen ohjelmistossa.

Hikoillessani toista kertaa pääsykokeiden takia ymmärsin, että yliopston pääsykokeissa todella voidaan kysyä paksusuolen pintasolun keskimääräistä elinikää - ei kuitenkaan sen harrastuksia tai lempiruokaa - tai sitä kirjan viimeisen sivun pienimmän taulukon huomaamattominta tilastotietoa, jota tavallinen lukija ei ilman mikroskooppia huomaisi. Unohtakaa siis lukioaikainen kokonaisuuksien etsiminen; ehdottomasti paras lukutekniikka biologian pääsykokeisiin on perinteinen "Hauki on kala" - menetelmä!

Kesäkuun 14. päivä koitti, ja onnistuttava oli nyt - tai ei koskaan. Kuukauden epävarmuus päättyi, kun postilaatikkoon ilmestyi heinäkuussa paksu kirjekuori. Edessä olivat muutto Jyväskylään ja täysin uusi maailma - yliopisto. Asunnon saaminen Jyväskylästä oli kiven takana: 200 kilometrin kotimatka kun oli liian lyhyt, asuntoja liian vähän ja uusia opiskelijoita kuin pingviinejä Etelämantereella.

Yliopistourani alkoi ristiriitaisissa merkeissä. Pohjanmaan lakeuksilta, lähes suoraan perunannostokoneen päältä, oli lähdettävä Suomen Ateenaan. Ensimmäisen päivän nimenhuutotilaisuus oli tietysti Fredalla, jonka löytäminen muuttokiireessä oli lähes pääsykokeisiin verrattava suoritus. Kun ensimmäinen tutustumiskierros tutoreiden johdolla oli ohi, oli kaupungin pysäköinninvalvojakin ystävällisesti muistanut uutta fuksia 150 markan bonuksella. Tunnelmat olivat sen mukaiset. Samana iltana oli vielä muutettava Kortepohjan yo-kylään, auton sammahdellessa vähän väliä. Ensimmäisen viikon jälkeen en olekaan autoa Jyväskylään kaivannut.

Alkuhankaluuksista huolimatta opiskelijaelämä Jyväskylässä on ollut odotusteni mukaista. Pientä purnausta ansaitsee bio- ja ympäristötieteiden laitosten skitsofreeninen sijainti eri puolilla kaupunkia. Uuden laitosrakennuksen saaminen Ylistölle on kuin myytti luvatusta maasta, myytti, joka muuttunee lähiaikoina huonoksi vitsiksi, ellei perustuksia kohta aleta valaa. Toistaiseksi jatkamme täydellistä maantieteelistä isolaatiota muusta kampuksesta. Seurauksia ei osaa Darwinkaan ennustaa.

Mitä biologian opiskelu sitten oikein on, ja minkälaisia tyyppejä bilsarien joukosta löytyy? Risupartaisia luonnonsuojelijoita, jotka kahlehtivat itsensä kaikkeen, mikä vähänkin näyttää metsäkoneelta, ja professorien riemulsi vapauttavat koe-eläimet häkeistään aina kun silmä välttää? Vai tulevia geeni-insinöörejä, jotka vähät välittävät koe-eläinten kärsimyksistä ja Nobelin kiilto silmissään tekevät julmia geeninsiirtokokeita? Tähän mennessä kumpiakaan ei ole tullut vastaan. Enemminkin ovat ohjelmaamme kuuluneet hilpeät appron massaluennot, harjoitustyöt eri eliöistä, tenttikirjat ja tietysti bileet. Pilkkiminen, bongailu, liskot ja kasvit ovat tuttuja joillekin, mutta harrastajia lyötyy muitakin kuin luontosellaisia.

Loppujen lopuksi biologia, koulussa vihaamani pakkopulla, olikin täynnä elämän peruskysymyksiä, joita ihminen on aina yrittänyt selittää. Miten, milloin, missä ja miksi elämä syntyi? Onko elämää maapallon ulkopuolella? Miten syntyi ajattelukyky ja mikä on ihmisen asema lajien joukossa? Miksi eliöt kehittyvät yhä monimutkaisemmiksi? Onko evoluutioteoria tosiaan niin pahasti uskonnon kanssa ristiriidassa kuin yleensä luullaan, vai voisiko biologinen tieto tuoda jotakin uutta ja syvempää nykyiseen ihmiskäsitykseen?

Jos Jyväskylän kampuksella liikkuu tyyppi Kontion pitkävartiset kumisaappaat jalassaan, eräreppu selässään ja muutenkin maastokelpoinen asustus yllään, voit melkoisella varmuudella sanoa, ettei hän opiskele taidehistoriaa eikä valtio-oppia - kaikella kunnioituksella näitä aloja kohtaan. Jos kysyisit häneltä, miksi juuri biologiaa, saattaisit kuulla vastauksen pitkällisestä luonnonharrastuksesta, varttumisesta luonnon lähellä tai ympäristökysymysten tärkeydestä. Vastaukseksi voisi riittää myös yksi ainoa sana: kutsumus.

Juha Einola, fuksi vuosimallia 96

 

KÄÄNNÄ

alku 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11