Muutamia katseita

Turistit kääntyivät katsomaan minua kuin alkuasukasta. Kuljin heinäkuisena päivänä kuraisissa kumppareissa ja rinkka selässä Helsingin keskustassa. Olin ollut viikon ohjaajana lasten luontoleirillä - viikon ulkona sateessa ja mudassa. Kävellessäni tuijotin katua, ja päässäni oli vain kaksi sanaa, kaksi ajatusta: kyllä - ei, ei - kyllä, kyllä - ei, ehkä?

Päärakennuksen aula oli täynnä nimilistoja, päässeitä ja hylättyjä. Seurasin likaisella sormellani omaa nimeäni. Viimeinen sarake oli tyhjä. Nielaisin - ei siis sittenkään. Edellinen henkilö listalla oli päässyt Jyväskylään. Vai oliko? Kävin rivit läpi yhä uudestaan ja uudestaan, ja joka kerta juuri minun rivilläni luki HYV JY!

Nostin pääni pystyyn ja hymyilin maailmalle ja kahdelle tytölle vieressäni. He valittivat kovaan ääneen pääsykoekysymyksistä ja katsoivat rähjäisiä farkkujani ja rinkastani sojottavaa pihlajanoksaa inhoten. Taisin hymyillä heille hiukan lisää. Kotimatkani sujui kevyesti. Olin iloinen.

Elina Lehtinen

KÄÄNNÄ