Radikaali

Historia

Vuonna 1969 kemian opiskelijoiden ja kemian laitoksen henkilökunnan piireissä alkoi ajoittain esiintyä ajatuksia oman kemistiseuran perustamisesta. Aikaisemmin perustamista ei pidetty ajankohtaisena, koska kemian opiskelijoiden määrä oli vähäisempi ja matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa toimi tiedekuntajärjestö Ynnä Ry.

31. tammikuuta Hannu Helama, Jussi Korhonen, Reijo Moilanen, Ilkka Pitkänen, Seppo Salonen ja Reijo Suontamo kutsuivat kemian opiskelijoita keskustelemaan yhdistyksen perustamisesta. Vilkkaan keskustelun päätteeksi perustettiin nelihenkinen valmistelutoimikunta. Maaliskuun 5. päivänä 1969 pidettiin yhdistyksen perustamiskokous 32 hengen voimin. Viralliseksi nimeksi vahvistettiin Jyväskylän yliopiston kemistit ry ja lempinimeksi Radikaali. Yhdistys rekisteröitiin 31.5.

Alusta alkaen laitoksen lähes koko henkilökunta ja laudaturopiskelijat kuuluivat yhdistykseen. Nuorempia opiskelijoita oli aluksi suhteellisesti vähän. Yhteensä jäseniä oli ensimmäisenä vuonna 66.

Yhdistyksen ensimmäinen vuosi oli täynnä toimintaa. Hallitus kokoontui 15 kertaa, yleisiä kokouksia oli 4 ja opintoretkiäkin 4. Erilaisia keskustelutilaisuuksia ja illanviettoja yhdistys järjesti lukuisia. Ensimmäisenä vuonna Radikaali ei vielä saanut omia tiloja, mutta sai pitää kokouksensa ja opintotilaisuutensa kemian laitoksella.

1970 Radikaalin jäsenmäärä nousi melkein sataan. Opintoretkien kohteeksi valittiin kemiallisella intuitiolla muiden muassa Oy Mallasjuoma ja kaksi Alkon tehdasta. Yhdistys sai kemian laitokselta varastotilan, joka helpotti jo silloin tärkeän tulolähteen, laboratoriotakkien ja -välineiden välitystoimintaa.

Petri Toivola, Ruisku 1/2009