Opus ry

Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden ainejärjestö

Byrokratia

Ohessa on lyhyt kuvaus Opus ry:n toiminnasta. Nämä ovat yhdistystoiminnan perusasioita ja Opuksessa tavaksi muodostuneita käytäntöjä, jotka kaikkien on hyvä tuntea edes suurin piirtein. Opus on rekisteröity yhdistys (koska silloin saamme harjoittaa vähäarvoista liiketoimintaa), ja se tarkoittaa, että joudumme noudattamaan tiettyjä yhdistyslain kiemuroita.

Vuosikokous ja hallituksen valinta

Marraskuun aikana järjestetään yhdistyksen vuosikokous, jossa valitaan seuraavan kauden hallituksen puheenjohtaja ja 5-7 hallituksen jäsentä sekä Naagan päätoimittaja ja 2-5 lehtitoimikunnan jäsentä. Valinta tapahtuu äänestyksellä, jossa ovat äänioikeutettuja kaikki yhdistyksen jäsenet (eli jäsenmaksun maksaneet opiskelijat).

Lisäksi vuosikokouksessa vahvistetaan tilinpäätös, myönnetään vastuuvapaus hallitukselle (mikäli väärinkäytöksiä ei ole tilintarkastuksessa ilmennyt), vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus ja valitaan tilintarkastajat. Uuden hallituksen toimikausi alkaa vuoden alussa.

Käytännössä vuosikokouksissa ei ole pitkään aikaan äänestetty, vaan hallituspaikkojen täyttämisestä on keskustelun jälkeen päätetty sopuvaalilla, jossa jokaiseen tehtävään on ollut ehdolla vain yksi hakija. Tämä ei kuitenkaan ole mikään sääntö, vaan vaali (tai esim. arvonta) järjestetään, mikäli halukkaita on enemmän. Ehdokkaaksi asettumista ei kannata suotta pelätä, jos joku toimi kiinnostaa (ks. Tehtäväkuvaukset).

Hallituksen toiminta

Vuosikokouksessa valittu hallitus edustaa Opusta ja sillä on oikeus toimia yhdistyksen nimissä. Hallitus tekee kokouksissaan päätökset Opuksen toiminnasta, hankinnoista, kannanotoista, matkoista, bileisiin myönnettävistä varoista, eri elinten opiskelijajäsenistä, Opuksen eri alojen vastaavista ja niin edelleen. Hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja ja 5-7 muuta jäsentä, joihin kuuluvat varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri, varasihteeri ja tiedotusvastaava.

Hallitus pitää kokouksia niin usein kuin hyväksi katsoo. Opuksessa niitä on ollut yleensä kolmen tai neljän viikon välein ajankohtaisten asioiden määrästä riippuen. Perinteisesti kokoukset ovat olleet epämuodollisia ja niihin ovat olleet tervetulleita kaikki Opukseen kuulumattomatkin opiskelijat. Niitä harvoin edes kutsutaan hallituksen kokouksiksi, mutta koska Opus on rekisteröitynyt yhdistys, päätöksenteko on laillista vain, kun paikalla on vähintään puolet hallituksesta.

Sihteeri tekee kokouksista pöytäkirjat, joihin päätökset merkitään. Pöytäkirjat ovat nähtävillä Opuksen mapissa A-talon aulassa olevassa kirjahyllyssä.

Ks. myös Yhdistyksen säännöt


Päivitetty viimeksi 14.04.2009 00:35