SENSUROITU - EI SOVI MUSEOON

Diaarion järjestämä kymmenes museologian valtakunnallinen seminaari onnistui loistavasti. Puhujat käsittelivät seminaarin teemaa "mikä ei sovi museoon" erilaisista näkökulmista ja saivat myös yleisön mukaan keskusteluun. Seminaarin esittely ja aihepiirin kuvaus sekä verkkosivujen aikaisemmat päivitykset löytyvät vanhalta etusivulta.

Seminaariyleisö oli tänä vuonna runsaslukuinen, ja muutamia jälki-ilmoittautuneitakin saapui paikalle. Torstaina yleisöä oli paikalla noin 140 henkeä ja perjantaina noin 160 henkeä.

Seminaari sai harvinaisen paljon huomiota myös mediassa. Seminaaritorstaina Keskisuomalaisessa oli Marja-Liisan Rönkön haastattelu, Keski-Suomen alueuutisissa televisiossa seminaarista kertova uutinen ja Radio Jyväskylässä seminaarityöryhmän puheenjohtajan haastattelu. Helsingin sanomat sekä Uutispäivä Demari julkaisivat artikkelin seminaarin teemoista seuraavan viikon alussa. Seminaarin teema pääsi esille myös VR:n julkaisemaan Matkaan-lehteen.

Kiitokset kaikille seminaariin osallistuneille!


Seminaarin torstaipäivän lyhyt raportti.

Osasta puheenvuoroista on tehty pidemmät referaatit, linkit niihin löytyvät raporttisivun lisäksi Puhujat-sivun kautta.

Uutispäivän Demarin artikkeli seminaarista.



Ajankohtaista

    20.4.2006 Raportti seminaarin torstaipäivästä sekä Minna Mäkisen, Aimo Aitasalon ja Tenho Pimiän puheenvuorojen referaatit esille.

    4.12.2006 Kalle Kallion ja Umayya Abu-Hannan puheenvuorojen referaatit esille ja seminaarin sivujen viimeinen päivitys.


    Päivitetty 4.12.2006
Copyright © Anna Svenström 2006