Referaatti Umayya Abu-Hannan puheenvuorosta
Mitkä asiat museo hunnuttaa?
Referoija Johanna Latvala-Koistiola
Mistä puhutaan kun käytetään tiettyä terminologiaa?
Mitä sensuuri-sana tarkoittaa? Sillä on monia merkityksiä. Mitä kelpuutetaan kun lajitellaan: hyvä, huono, provosoiva, riski, täysin mitäänsanomaton? Mitä valikoidaan historiaan? Kuinka moni esim. tietää kuuluisan venäläisen kirjailijan Pushkinin afrikkalaisesta esi-isästä Gannibalista, joka monen vaiheen jälkeen päätyi Tallinnan kuvernööriksi?
Lajittelu
Mitä kuuluu taidekenttään, entä historiaan? Mikä on paikallista ja mikä maailmanlaajuista?
Mitä esim. otetaan nykytaiteen museoon? Nykytaiteen yksi lähtökohdista on globaalisuus. Kuitenkin museot toimivat länsimaisten tai teollistuneiden maiden kentässä. ”Muun maailman” taidekenttä ei kuulu ”laadukkaan” tai ”nykytaiteeseen”. Laatu ja lajittelu ovat ensimmäiset portit päässämme. Maahanmuuttajille voi olla vaikeaa tulla museoon, kun siellä esitellään vain suodatettua länsimaista kulttuuria.
Mikä on hyväksyttävää?
Luonnolliseen ja luonto-kategoriaan kuuluu hyvin erilaisia asioita eri kulttuureissa, riippuen ”luontokäsityksestä”. ”Suomalaissuodattimen” hyvään makuun ei esim. kuulu runsaat värit, kiiltävät pinnat tai materiaalit. Meillä ”räikeä” kuuluu lastenhuoneeseen, mutta jos aikuinen mm. pukeutuu värikkäästi, se on ”hassua” ja jopa epäluotettavaa. Väreissä ja niiden yhdistämisessä on sisään rakennettu hierarkia ja jopa arvomaailma.
Olisi myös otettava huomioon se, että alastomuus saattaa ahdistaa joitakin ihmisiä esim. thaimaalaisia, somaleja tai lestadiolaisia. Taidemuseossa alastomuutta pidetään symbolisena. Se mitä määritellään seksuaaliseksi tai tabuksi vaihtelee ajassa, paikassa ja jopa saman kulttuurin sisällä. Ei ”tavallisen” suomalaisen silmissäkään alastomuus ole ongelmatonta. Tabu-alueeseen kuuluvat kuvat joita määritellään pornograafisiksi tai vulgääreiksi.
Eri kulttuurien käsitys pyhästä, luonnosta, arvokkaasta, kauniista jne. on aivan erilainen. Arvotukset ovat kulttuurisidonnaisuuden lisäksi sidottuja myös aikaan ja paikkaan. Ajatellaan vaikkapa suomalaisten esteettistä makua viisikymmentä vuotta sitten. ”Puhdastyylisyys” on rinnastettu parhaaseen makuun. Suuressa kaupungissa saattaa joskus kuulla rakennuksesta jonka tyyli ”riitelee” ympäristön kanssa. Kyse on oikeastaan vain uusista rinnastuksista tai yhdistelmistä joihin ei ole totuttu. ”Riitely” on ainoastaan katsojan päässä. ”Riitely” on yllätyksellisyys ja uusien asioiden torjuminen.
Mikä on museon funktio?
Yksi museon funktio on turvallisuuden tunne ja identiteetin rakentaminen: Museoissa halutaan nähdä isänmaallista, tuttua ja turvallista. Haluamme nähdä sen, mitä ”me suomalaiset” olemme. Mutta ”me” on valikoivaa ja muuttuva prosessi. Voitaisiin ottaa huomioon historian nurjat puoletkin. Mitä hyvää ja myös mitä pahaa on saatu aikaan historiassa. Esimerkiksi Hollannin omaan historiaan on nyt sisällytetty myös kolonialismista kertovia museorakennuksia.
Suomestakin kerrotaan hyviä asioita (sisukkuus, rehellisyys), ja jätetään historiasta kertomatta tavalliseen arkeen kuuluvista asioista esim. vaikkapa juutalaisiin tai muihin etnisiin ryhmiin kohdistuneesta rasismista tai konflikteista.
Identiteetti
Identiteetti on harvoin ”puhdas” tai yksiselitteinen. Monipuolinen identiteetti koostuu monista osista, eikä eri osien tarvitse sulkea toisiaan pois. Esim. suomalaiset pitävät Mannerheimia kansallissankarina, vaikka hän osasi suomea hyvin huonosti, oli Venäjän kansalainen ja puhui äidinkielenään ruotsia. Tämä monipuolinen identiteetti halutaan ohittaa. Kuitenkin ”isänmaallisuus” ja ”suomalaisuus” voivat sisältää monipuolisia aspekteja.
Entä kun puhutaan ”muista”? Kun puhuttaessa muslimeista, puhutaan usein yhtenäisestä ryhmästä. Mutta kun puhutaan ”meistä” länsimaalaisista olemme yksilöitä. Paavi, IRA:n tukijat, lestadiolaiset ja ”me” olemme kristittyjä. Luultavasti kuitenkin sinä ja paavi ajattelette seksuaalisuudesta, naisista, tasa-arvosta, perheestä, työstä, abortista, vähemmistöistä ja rakkaudesta hyvin eri tavalla. Teillä on erilainen maailmankuva vaikka olette molemmat eurooppalaisia, elätte samaa vuosisataa ja olette kristittyjä. Tätä ei nähdä mahdottomuutena – sama koskee ”muita”. Yksi lokero ei riitä ”muille”, eikä edellä mainittu tarkoita sitä, että maailma olisi jotenkin mahdottoman vaikea. Kaikki ei ole niin suoraviivaista kuin luullaan. Jos joku imaami tulee kertomaan, miten hänen seurakuntalaistensa kanssa on hyvä käyttäytyä, niin sama ei varmastikaan päde kaikkiin muslimeihin. Toisten kulttuurien ymmärtämiseen ei ole yksiselitteistä ”manuaalia”, kuten ei meidänkään kulttuurimme ymmärtämiseen.
Perustelemisen ja uteliaisuuden tärkeys
Paras lääke kulttuurien väliselle kanssakäymiselle on uteliaisuus ja tietoisuus. Jos jokin asia halutaan esittää tai jostain asiasta halutaan tietää, niin se on aina perusteltava. On myös perusteltava, miksi jotakin asiaa ei esitetä. Suuttuminenkin on hyväksyttävää. Täytyy vain pohtia motiivit suuttumukselle – joko omalle tai asiakaspalautteen suuttumukselle. Joskus suuttumus tulee vain siitä, että käsittelemme vaikeita asioita. Sensurointikeskustelussa käsitellään usein seksuaalisuutta. Meidän on tärkeää miettiä, miksi jotkut osat siitä ovat ”luonnollisia” ja toiset ”kuvottavia”. Miten seksuaalisuus ja pornografisuus liittyvät toisiinsa tai eroavat toisistaan? Ideologiat, selitykset ja ymmärrys ovat tärkeitä osa-alueita, kun sensuroidaan tai hyväksytään jotakin.
Etnosentrinen
Kuka on mittari muille? ”Etnoille” on sallittu vain ”etnoasian” ympärillä pysyminen. Miksi? Kuka omistaa ”kulttuurin”? Kaikki kansat ja maat ovat vuosituhansien ajan lainanneet ja varastaneet kulttuuripiirteitä toisiltaan. Myös suomalainen kulttuuri on sekoitus muista kulttuureista. Muuten suomalaiset muusikot eivät saisi käyttää mm. kitaroita eivätkä housuja. Ei ole olemassa kulttuurivähemmistöjä!