Tiivistelmä Tenho Pimiän puheenvuorosta
Kansa taisteli - mitä museoesineet kertovat
Vuosina 1941-1944 toteutettiin Suomen idästä miehittämillä alueilla lähihistoriamme laajin suomenheimoiseen kulttuuriperintöön koskaan kohdistuneista hankkeista. Lyhyessä ajassa tiedemiesten onnistui kerätä merkittävät kokoelmat suullista kansantietoutta miehitetylle alueelle jääneeltä väestöltä, Suomeen saapuneilta pakolaisilta, maahan saksalaiselta miehitysalueelta siirretyiltä inkeriläisiltä sekä suomensukuisilta sotavangeilta. Sodan autioittamista asumuksista, kalmismailta ja tšasounista ennätettiin hankkia myös laaja kansatieteellinen esinekokoelma. Sota-aikaisen tieteellisen toimeliaisuuden seurauksena ovat siten saaneet alkunsa laajat, mutta hajallaan olevat karjalaisen kansankulttuurin keräelmät, ”kokoelma” joka ei varsinaisesti ole missään, mutta jonka osia on monilla tahoilla.
Miehityshallinnossa tiedemiesten poliittisena toimeksiantona oli osoittaa suomalaisjoukkojen Itä-Karjalasta valtaamien alueiden kansallinen ja historiallinen yhteys entisen Suomen kanssa. Kansanelämän tutkijoille ”suomensukuisuuden pelastusoperaatiossa” oli silti kyse myös katoavan kansankulttuurin viimeisien rippeiden talteen ottamisesta.
Useimmat tutkimustyön varsinaisista toteuttajista olivat aatteellisesti Suur-Suomen tavoitteisiin vihkiytyneitä tutkijoita, jotka eivät suinkaan arastelleet tuoda julki näkemyksiään ”ryssän” varjopuolista. Mutta vaikka liikkeelle lähtikin joukko, joka saattoi jatkosodan ajan kerätä perinnettä usein jopa aseellisen saattueen turvin, olivat nämä tutkijat kuitenkin sitä joukkoa, joka sai sittemmin ainutkertaiseksi osoittautuneen mahdollisuuden kohdata syrjäisimpiin salokyliin jääneitä asukkeja, ”viimeisiä runonlaulajia” ja heidän jälkeläisiään.
Rauhan tultua suomenheimoisen väestön keskuudesta hankitut keräelmät menettivät arvonsa, ja samalla niiden hallussa pidosta tuli sittemmin ulkopoliittisesti kiusallinen kysymys. Syksyllä 1944 laaditun välirauha-sopimuksen mukaan Suomi sitoutui yksiselitteisesti palauttamaan tai korvaamaan Neuvostoliitolle kaiken sen alueelta Suomeen siirretyn omaisuuden. Sopimuksen 14. artiklassa mainitaan erikseen myös historialliset muistomerkit sekä museoarvoesineet, jonka nojalla Neuvostoliittoon palautettiin muun muassa suurin osa miehitysaikana kerätystä arvokkaasta ikonikokoelmasta. Miehitysaikana maahan kertynyt aineisto on edelleen vähintäänkin monisyinen ja liittyy kiinteästi osaksi toisen maailman sodan synnyttämää keskustelua sodan myötä kadonneen, kätketyn ja/tai sen seurauksena palautettavaksi vaadittuun kulttuuriperintöön kohdistunutta väittelyä.
Esitelmän aineisto perustuu Jyväskylän yliopistossa keväällä 2006 tarkistettuun lisensiaatintutkimukseen Madonna Ingrica ja Evakko-Kristus: suomensukuisia tietäjiä, taitajia ja heidän tutkijoitaan vuosina 1941-1944, jossa pyritään valottamaan suomenheimoiseen kansankulttuurin kohdistunutta toimintaa. Tutkimuksen keskeisimpiä kysymyksiä ovat olleet: ketkä Suomeen jääneen sotasaaliin keräsivät? Millaisissa olosuhteissa työ toteutettiin? Keitä olivat he, joilta ”sotasaalis” kerättiin? Entä miten sotatoimien yhteydessä maahamme siirretyt suomalais-ugrilaisia kansallisuuksia edustaneet sotavangit sekä inkeriläisevakuoidut päätyivät tieteellisen Suur-Suomi -hankeen välikappaleiksi?
Tutkielman lähdeaineisto koostuu tieteellisten seurojen miehitysalueella lähettämien naispuolisten stipendiaattien päiväkirjamerkinnöistä ja kansatieteellisistä muistiinpanoista. Tutkielman suomensukuisten sotavankien parissa tehtyä tutkimustyötä kuvaava osa perustuu opetusministeriön sekä Suomalais-ugrilaisen Seuran toiminta-arkiston sisältämään lähdeaineistoon.