Referaatti Aimo Aitasalon puheenvuorosta
Poliisimuseon salaiset kansiot
Referoija Maija Lankinen
Tampereen Hervantaan on rakenteilla Poliisimuseo, joka avaa ovensa 2008. Kaikki poliisikoulutus tullaan keskittämään Tampereelle ja museo sopii luontevasti koulutuksen rinnalle. Museolle tehdään tilat uudisrakennukseen Poliisikoulun yhteyteen. Poliisilla on ollut museotoimintaa jo vuodesta 1931 alkaen ja 1937 avattiin Rikosmuseo, joka tosin ei ole ollut avoinna yleisölle. Nyt on kuitenkin tarkoitus tehdä ICOMin määritelmien mukainen yleisölle avoin Poliisimuseo. Museossa tullaan esittelemään poliisin toimintaa ja toimintahistoriaa sekä siihen liittyvää esineistöä ja perinnettä. Uuden Poliisimuseon tarkoituksena on palvella niin suurta yleisöä kuin poliisiorganisaatiota sekä alan tutkijoita.
Vuonna 2005 Vapriikissa oli esillä liikkuvanpoliisin FINPOL05 75-vuotis juhlanäyttely. Näyttelyssä esiteltiin liikkuvanpoliisin toimintaa ja historiaa. Tulevassa Poliisimuseossa on tilaa perusnäyttelylle 500 ja vaihtuville näyttelyille 300 neliötä. Suunnitteilla on perusnäyttelyn lisäksi vaihtuvia näyttelyitä, joita tulisi olemaan yhdestä kahteen vuodessa. Vaihtuvissa näyttelyissä olisi tarkoitus käsitellä sekä historiaa että nykypäivää ja sitoa poliisin toiminta osaksi yhteiskuntaa ja sen kehitystä. Yhteistyötä pyritään jo perustamisvaiheessa tekemään muiden maiden poliisimuseoiden kanssa.
Mikä sitten tulee olemaan Poliisimuseon kohderyhmää? Se uskoo houkuttelevansa erilaista kävijäsegmenttiä kuin useat kulttuurihistorialliset- tai taidemuseot. Tarkoituksena on saada satunnaiset mieskävijät ja isät lapsineen kiinnostumaan museosta. Poliisimuseolla on myös kasvatusmerkitys ja opiskelijoille tullaankin suuntaamaan näyttelyitä. Myös koululaisryhmät otetaan huomioon näyttelyitä suunnitellessa, sillä Tampere on suosittu luokkaretkikohde. Museo pystyy houkuttelemaan luokkaretkeläisiä hyvällä sijainnillaan.
Museota suunnitellessa on pohdittava, mitä Poliisimuseossa ei voida näyttää yleisölle. Ainakaan nykyiseen toimintaan liittyviä taktisia asioita esim. valtiojohdon tarkkoja turvajärjestelyjä ei voida esitellä. Samoin yksilönsuojaan rikos- ja poliisiasioissa liittyviä nimiä kuvia, jne. ei voida laittaa näytteille. Poliisimuseon on myös noudatettava yleisiä museoeettisiä periaatteita.
Poliisimuseon ongelmat ovat samanlaisia kuin muissakin museoissa. Esimerkiksi esineiden mahtuminen museon tiloihin ja niiden edustavuus sekä resurssien puute asettavat haasteita enemmän kuin eettiset näkökulmat. Ongelmien ja valintojen ratkaisemisessa toimivat hyvänä apuna Museotyön eettiset ohjeet sekä työkokemus.