KOSA perustettiin marraskuussa 1993. Toiminnan aloittivat muutamat hurmoshenkiset kymenlaaksolaiset, jotka halusivat kuulla ja puhua kotoista murrettaan myös opiskeluaikanaan sekä järjestää kimppakyytejä kotiin. Muutaman mainostetun kokouksen jälkeen KOSA päätti elää hiljaiseloa puolisen vuotta, miettiä mahdollisuuksiaan ja toimintansa tarkoitusta ennen kuin yhdistys virallistettaisiin.
Puolen vuoden aikana KOSAan ehti kerääntyä parisenkymmentä jäsentä. Osakuntalaiset kokoontuivat kevään 1994 aikana muutaman kerran illanvietoissa, joissa suunniteltiin yhdistyksen tulevaisuutta ja pelailtiin pelejä. Ennen vappua painatettiin KOSAlle haalarimerkki, joka on edelleenkin käytössä. Toukokuun alussa KOSAlaiset kutsuttiin myös Helsingin yliopiston Kymenlaakson osakunnan (KyO) vieraiksi tutustumaan heidän toimintaansa.
Syksyllä 1994 toimintaa jatkettiin ja yhdistys haluttiin virallistaa. Sääntöjen hyväksymisen jälkeen KOSA rekisteröitiin virallisesti yhdistykseksi 22.11.1994.
Keväällä 1996 KOSAn silloisen puheenjohtajan, Kim Merivirran, aloitteesta päätettiin muiden osakuntien kanssa pyytää yliopistolta oma toimitila osakuntien käyttöön. Osakuntahuoneiston avajaisia päästiin viettämään lokakuussa 1997.
Marraskuussa 1998 vietettiin KOSAn 5-vuotissyntymäpäivää. Tätä tapahtumaa juhlistettiin illallisella Old Brick's Inn -ravintolassa, ykköset päällä. Illallisen jälkeen juhlat jatkuivat osakuntahuoneistolla, jossa nautittiin täytekakkua ja vuosikertaviiniä. Loppuilta sujui leikkisän kisailun, laulun ja tanssin merkeissä.
KOSAn toiminta on vuosien varrella pysynyt melko ennallaan, mutta monet alkuajan aktiviteeteista ovat jääneet nykyään vähemmälle. Ensimmäisinä vuosina käytiin muun muassa kannustamassa kotiseudun koripallo- ja jääkiekkojoukkueita sekä osallistuttiin ahkerasti urheilutapahtumiin kuten koripallo- ja sählypuulaakeihin, Akateemiseen Warttiin ja Olvi-juoksuun. Kymenlaaksolaisuutta tuotiin ahkerasti esille esimerkiksi Kymenlaaksosta kertovan valokuvanäyttelyn ja useisiin lehtiin kirjoitettujen artikkeleiden kautta. KOSAlaiset myös kunnostautuivat toimittamalla omaa lehteä Kosanomat, joka ilmestyi parisen kertaa.
Lisää tietoa osakuntien historiasta kiinnostuneille löytyy Jyväskylän yliopiston Eteläpohjalaisen osakunnan (EPOK) sivuilta.