Olin yläasteella innokas M.A Numminen-fani ja olen yhä. Hänen underground-musiikkinsa sanoitukset kiehtoivat minua. Pian sain tietää että Numminen oli ollut sosiologi ja hänen Pekka Gronowin kanssa perustamansa "Eteenpäin!"-levymerkki "sosiologinen kokeilu". Tahdoin tietää hieman tarkemmin mitä sosiologia oikein pitää sisällään. Kun käytin tietolähteenä omien mielenkiinnon kohteideni, 60-70-luvun underground-artistien sanoituksissaan ja "habituksessaan" ilmaisemia asioita, näytti sosiologia hyvältä keinovalikoimalta pureutua yhteiskunnan valtarakenteisiin. Se jos mikä oli jännää.

Lukioaikana olin sitten jo niin sosiologina että turpiin meinasi tulla. Sosiologiakäsitykseeni kuului, että sosiologin tuli puhua siitä mistä ei voi puhua, kysyä kysymyksiä joita ei saa kysyä ja vittuilla sille jolle ei vittuilla. Lisäksi oli hyvä jos hän kuunteli progea&undergroundia, suunnitteli vallankumousta ja sanoi rumasti kokoomusnuorille. Haaveenani oli päästä opiskelemaan sosiologiaa. Käsitykseni siitä tieteenalana oli hieman ohut. En ollut kuullutkaan Max Weberistä ennen pääsykoekirjan avaamista. Emile Durkheim oli tutumpi, koska Nummisella on kappale nimeltä "Anomia", jossa hän laulaa kyseisestä käsitteestä.

Kuin ihmeen kaupalla pääsin kuitenkin sisään heti ensimmäisellä yrittämällä. Lukion jälkeen olin jo ehtinyt järkevöityä sen verran, etten odottanut muidenkin fuksien olevan progen kuuntelijoita ja kansalaisaktiiveja. Ihmisiin oli helppo tutustua ja varsin kiintoisaa olikin havaita kuinka erilaisista lähtökohdista kunkin into sosiologiaa kohtaan oli syntynyt. Orientaatioviikko tuntui silti huimalta, kun tietoa vyöryi päähän enemmän kuin kykeni sulattamaan. Alkutaipaleen elo fuksina kampusviidakoissa olisi ollut pelottavampi ilman tutorin auttavaa kättä. Muistiin jäävä erityispiirre ensimmäisistä päivistä Mattilanniemessä oli myös 11.9 2001, jonka jälkeen maailma ei ollut enää entisensä. Silloin näet alkoi Kaj Ilmosen vetämä sosiologian perusteet-luentosarja, joka tempaisi kaikki mukaansa.

Professorit ja muut opetushenkilöt olivat alusta asti tutustuttamassa fukseja yliopiston saloihin, mikä nopeutti aidon vuorovaikutuksen syntymistä. Lyhty-illassa saattoi sitten jopa kippailla olutta professorin kanssa. Opettajiin tutustuessa oli ilo huomata, että heilläkin oli ollut nuoruudessaan varsin rock-painotteisia lähtökohtia pääainetta valittaessa. Fokuksen järjestämät jutut olivat myös "tosi jees". Fuksiaisissa sai pukeutua muovikasseihin ja ottaa ilmaista viiniä. Siitähän sentään riemu ratkesi. Fokuksen kaverit valmistivat myös Lyhty-illan erinomaisen boolin.

Juhlimiset ovat kuitenkin vain murto-osa opiskelijan elämästä. Jotta oppisi ymmärtämään maailmaa ja kritisoimaan sitä oikein, täytyy myös lukea jotain. Omalla kohdallani motivaatiosta ei ole ollut puutetta. Jossain muualla 11.9.2001 sattuneiden tapahtumien johdosta alkanut sota idiotismin puolesta on mielenkiintoinen sosiologinen ilmiö, jota jäsentääkseen täytyy tietää kaikenlaista, ja se on jännää.

Sosiologia on mukavaa.

Heikki Kerkkänen