Mikä SOOL?
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on kaikkien opettajaksi
opiskelevien etujärjestö, jonka tarkoituksena on
edistää tulevien opetus- ja kasvatusalan
työntekijöiden yhteistä toimintaa koulutuksen
kehittämiseksi, valvoa jäsenistöön kuuluvien
oikeudellisia ja opintososiaalisia etuja sekä toimia heidän
yhteiskunnallisen asemansa ja opiskeluolosuhteidensa parantamiseksi.
Liittoon kuuluu lastentarhanopettajaksi, luokanopettajaksi,
aineenopettajaksi, erityisopettajaksi, ammatillisten opintojen
opettajaksi ja musiikkipedagogiksi sekä oppilaan- ja
opinto-ohjaajaksi opiskelevia.
Jäsenyhdistysten (ainejärjestöjen) kautta sekä
henkilöjäseninä SOOLiin kuuluu lähes 7000 eri
alojen opettajaksi opiskelevaa. SOOL neuvoo, kouluttaa ja
pitää jäsenistönsä ajan tasalla opetus- ja
kasvatusalan tapahtumista. SOOL on myös mukana vaikuttamassa
opetus- ja kasvatusalan tulevaisuuteen laajalla yhteistyöllä
päättäjien ja eri asiantuntijatahojen kanssa.
SOOL tekee läheistä yhteistyötä Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n
kanssa ja omien jäsenetujen lisäksi SOOLin jäsenet saavat myös OAJ:n
jäsenedut lukuun ottamatta työttömyysturvaa ja äänioikeutta OAJ:n
valtuustovaaleissa. SOOLin edustajilla on lisäksi mahdollisuus
osallistua puhe- ja läsnäolo-oikeudella OAJ:n valtuuston ja
toimikuntien työskentelyyn.
|
|
Varkaat ry ja SOOL
Varkaat ry on yksi SOOLin 42
jäsenyhdistyksestä.
SOOL järjestää vuosittain
koulutusta
jäsenilleen sekä syys- että
kevätkaudella. Jäsenyhdistykset voivat
lähettää koulutuksiin
jäseniään, joiden kulut SOOL maksaa. Jos
olet kiinnostunut koulutuksista, ota yhteyttä SOOL-vastaavaan.
Koulutusten lisäksi SOOL järjestää
koulutuspoliittisia seminaareja, joihin jäsenet ovat
tervetulleita. Kaikki huipentuu kevättalvella
järjestettäviin talvipäiviin, jonne SOOLin
jäsenet pääsevät puolta halvemmalla
(käy kurkistamassa kuvat Talvipäivistä).
SOOLin jäseneksi voi liittyä kaikki Varkaiden
jäsenmaksun maksaneet! Liittymisohjeet SOOLin
nettisinvuilla.
Jos sinulla on kysyttävää SOOLista, ota
yhteys Varkaiden SOOL-vastaavaan.
|
|