Mikä Tiltti?

Tiltti on Jyväksylän tilastotieteen opiskelijoiden oma ainejärjestö: Tiltti perustettiin keväällä 1981 ja jatkaa eloaan jo 36v vuoden jälkeen! Yhteisömme on pieni, mutta sitäkin tiiviimpi ja riveistämme löytyykin tilastotieteilijöiden lisäksi mm. kasvatustieteilijöitä, psykologeja ja taloustieteilijöitä.

Ainejärjestön tila Akvaario sijaitsee MaD-rakennuksen 3. kerroksessa aivan tilastotieteen laitoksen kupeessa. Akvaariolta voit lähes aina löytää seuran kipeitä, opiskelevia, tai lepääviä Tilttiläisiä. Tilassa on lisäksi mahdollisuus keittää itsellesi kahvia, tai pelata Tiltin Mainframella juuri suosikki retropelejäsi. Myös vanhat kokeet ja kurssikirjat ovat vapaasti luettavissa Akvaariolla.

Tiltti järjestää jäsenilleen lukuvuoden aikana useita yhteisiä tapahtumia. Lukuvuosi alkaa usein Uusien illalla, jossa uudet opiskelijat voivat tutustua vanhoihin. Järjestön perinteisiä tapahtumia ovat mm. pikkujoulut, hattubileet ja vappupiknik. Järjestämme myös excursioita toiseen kaupunkiin, jossa voit tutustua paikallisiin tilastotietelijöihin ja firmoihin.

Tämän lisäksi Tiltti järjestää ajoittain peli-iltoja, joissa on mahdollisuus tutustua tuttuihin ja tuntemattomiin lautapeleihin ja opiskelijoihin.

Eikä juhlimista varten aina tarvitse järjestää erillistä tapahtumaa. Tilttiläisistä löytyy varmasti aina innokkaita bilekavereita, jos bilehammasta sattuu kolottamaan!

Tervetuloa opiskelemaan Tilastotiedettä!

Jäseneksi Tilttiin?

Tiltin iloiseen joukkoon voit liittyä vaivaisella 5€ vuodessa! Tilttiläisenä pääset osallistumaan Tiltin tapahtumiin, sekä muihin matlu-järjestöjen kanssa järjestettyihin tapahtumiin. Jos vuosittaisen jäsenyyden sijaan ainaisjäsenyys kiinnostaa sinua, ota yhteyttä hallitukseen sähköpostilistan kautta.

Hallitus

Miikael Saksman, puheenjohtaja, ympäristövastaava, korkeakoulupoliittinen vastaava

Juho Reiman, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, sosiaalipoliittinen vastaava, tapahtumavastaava

Joona Purkamo, sihteeri, tapahtumavastaava, viestintävastaava, kansainvälisyysvastaava

Tapahtumat

Yhteystiedot

Tiltin ainejärjestötila akvaario löytyy yliopiston tiloista MaD 317

Sähköposti:

Jäsenistön sähköposti:

Hallituksen sähköposti :

Asiakirjoja

Tiltin nykyisen hallituksen pöytäkirjat

Kaikki