Naisen Maailma
Olipa kerran kaksi
saatanan vanhaa harppua, arvatenkin bilsanopiskelijoita. Toisella
oli jatkuvasti gradu kesken ja hillitön
juoppohulluus päällä. Toinen oli muuten vaan surkea.
Nämä kaksi harppua päättivät ryhtyä iloittelemaan iltana muutamana toiveinaan saada elämänsä känni ja keskustella syvällisiä välillä muidenkin kuin toistensa kanssa. Säälittävä kaksikko osti sievän paketin pussikaljaa ja lähti englannin rakenteiden kanssa kamppailemaan. Toinen sai työnsä valmiiksi, se juoppohullu ei.
Näillä kahdella harpulla oli ongelma.
Mutta asiasta viidenteen. Päästessään
menneiden muisteluun, huomasivat he olevansa melkoisessa
kanuunassa, mutta viis siitä. Tippa linssissä itkettiin vanhoja
hyviä aikoja toisen harpun haistessa sietämättömästi
valkosipulilta. Paljon oli tapahtunut siitä lähtien, kun he
ensimmäisen kerran kohtasivat. Paljon huhuja, paljon hauskuutta,
paljon kasveja ja paljon elämää mahtui sen ja tämän hetken
väliin. Itseensä ja elämän hyvyyteen yhä sinisilmäisesti
luottaen he päättivät pelastaa maailman, nyyh.
Toivoen tuottavansa kaikille iloa, juoppohullu lähti tupakalle.
Eikä kestänyt kuin kolme sekuntia,
mikä tavallisesti on keskimääräisen suomalaisen nuoren (ja
hiukan kännisen) miehen kestävyys. Niin paljon bileitä, niin
vähän rakkautta... eiköhän lähdetä Bricksiin? Syvään
huokaisten kaksikko päätti kerätä pullonsa ja jatkaa
muisteloitaan joku toinen kerta. Uusille opiskelijoille luuserit
haluaisivat vain sanoa, että NAUTTIKAA
elämästä, se loppuu kohta!
Sitten saatte aviopuolison
ja lapsia ja joukon tylsiä sukulaisia jotka eivät osaa
ryypätä... Juoppohullu lähti kuselle antaen siunauksensa
tekstille ja toivoen saavansa nopeasti lisää viinaa.
Näppinsäkin se oli polttanut tupakalla ollessaan. Surkea kaveri
lähenteli masentuneisuutta, mutta kaveri ei pystynyt
yhdistämään ajatuksiaan toisen kirjoitustyyliin. Siis
sentimentaaliselle asteelle vaipuneina toveruksemme bongattiin
seuraavan kerran katuojasta. Tämä kaikki tapahtui vain neljän
siiderin ja neljän puolen litran kaljan voimin. Mikä on
saavutus sinänsä. Ja nyt helevettiin
täältä, juoppohullu totesi.
To be
continued....
(uuaa, uuaa, uuaa)
tv: kyl maar mää ki turuus...
Katja Löytynoja & Piritta Huttunen