1. Kokouksen avaus sekä laillisuuden toteaminen
Kokous alkoi kello 18:03. Olimme laillisia ja päätösvaltaisia.
2. Esityslistan hyväksyminen
Tutustuminen päätettiin poistaa esityslistasta, mutta muilta osin se hyväksyttiin.
3. Ilmoitusasiat
Syrinx on saanut takautuvasti yliopiston lupaamaa tukea vuodelle 2008.
Summa on 1000€. Tulevan vuoden tukea koskevat kysymykset ovat
selvitteillä.
JYLY:n järjestämä hallitusten biljardi-ilta on tammikuun lopussa tai
helmikuun alussa.
4. Käsiteltävät asiat
4.1 Haalaribileet
Haalarit menevät tilaukseen lähiaikoina, ja bileet pyritään mahdollisesti
järjestämään helmikuun aikana. Bileistä sovitaan tarkemmin myöhemmin.
4.2 Tilinkäyttöoikeudet
Tilinkäyttöoikeudet ehdotettiin siirrettäväksi Anu Hyysalolta ja Maija
Aarvalta Terhi Honkaselle ja Marko Linnalle. Ehdotus hyväksyttiin.
4.3 Kevätretki
Kevätreki pyritään järjestämään toukokuun 20. päivän tienoilla. Aapo
Kahilainen lupautui koordinoimaan hanketta, mutta järjestäjiä kaivataan
lisää. Matkakohteista eniten kannatusta herättivät Saarenmaa ja Pietarin
seutu. Pietariin lähtemisessä kuitenkin ryhmäviisumi- ja vastuuongelmia.
5. Muut esille tulevat asiat
Bilevastaavan tehtävään valittiin Essi Kohtanen, ja isännäksi Maija Nurmi.
Ainejärjestöjen yhteisten laskiaisbileiden päivämäärä päätetään yhdess
ainejärjestöjen kesken. Mari Kuvaja lupasi olla yhteydessä muihin
ainejärjestöihin.
Otsonilta ollaan tiedusteltu, voisiko heidän edustajansa osallistua
Syrinxin kokouksiin. Ideaa pidettiin hyvänä.
Ostosopimusta ollaan vaihtamassa Minimanista Citymarkettiin. Samalla
siirrettiin osto-oikeudet Jenna Purhoselta, Artur Kazmertsukilta, Janne
Ruuthilta ja Taina Stenströmiltä Mari Kuvajalle, Essi Kohtaselle, Maija
Nurmelle ja Ilona Lángille.
Syrinxin kevätralliin tarvitaan järjestäjiä. Ilari Kuronen lupasi ottaa
asian hoitaakseen.
Giggling Marlinin sopimus ja sitsit päätettiin lisätä seuraavan kokouksen
esityslistaan.
6. Seuraava kokous
Seuraava kokous pidetään maanantaina 26.1 klo. 18:00 Sohwin kabinetissa.
7. Kokouksen päättäminen
Kokous päättyi kello 19:08.