alas

SYRINXIN KOKOUS 5/08


6.3.2008 Sohwi

1. Kokouksen avaus sekä laillisuuden toteaminen
Kokous alkoi 18.05 ja olimme laillisia ja päätösvaltaisia.

2. Esityslistan hyväksyminen
Hyväksyimme esityslistan.

3. Ilmoitusasiat
Ilari kysyi haluaako Syrinx olla jälleen mukana toteuttamassa fuksiesitettä. Jos laitos ei tue esitteestä koituvia kuluja, niin ne jaetaan ainejärjestöjen kesken. Päätimme olla jälleen mukana, mutta esitteeseen tulevia tekstejä pitää hiukan muokata ja Ilari lupasi hoitaa asian.

Kirsikka ja Ilari ilmoittivat, että JYLY ja JYY haluavat olla ensi syksynä mukana fuksien saunaillassa ja esittäytyä siellä fukseille. Sovimme, että tämä käy Syrinxille.

Sini kertoi olleensa ympäristökoulutuksessa, josta oli saanut Jyväskylän opiskelijoiden ympäristöoppaan, jonka hän aikoo viedä kopille, jossa se on kaikkien luettavissa. Myös listalle voisi laittaa viestin, jossa olisi linkki nettisivuille, mistä opas löytyy.

Päätimme yhdesä, että Paulille ilmoitetaan Syrinxin nettisivujen kaipaavan pikaista päivitystä. Etenkin hallitus pitäisi ehdottomasti päivittää.
Lauri kertoi, että yrittää mahdollisesti vielä haalia linturallijoukkueen kasaan ja kertoo asiasta lisää jos joukkue saadaan kasaan.

4. Käsiteltävät asiat

4.1 Kevätretki
Janne kertoi, että retken hinnaksi tulee n.150e per. henkilö. Laiva on varattu ja siellä ollaan yksi yö mennessä niin, että torstai aamuna päästään heti jatkamaan matkaa bussilla, joka vuokrataan Virosta. Takaisin tullessa laivalla ei yövytä. Laivalle tarvitaan jokaista kymmentä 18-alle 22 vuotiasta henkilöä kohden yksi vähintään 30-vuotias henkilö. Tämä tuskin kuitenkaan tulee olemaan ongelma. Laivayhtiölle pitää ilmoittaa osallistujat hyvissä ajoin, joten retkelle ilmoittautuminen laitetaan käyntiin mahdollisimman pian. Kirsikka ehdotti, että YKL:ltä kannattaa hakea matka-avustusta ja päätimme myös yrittää saada avustusta JYY:ltä ja Lallilta. Päätimme, että keskustelemme kuinka paljon Syrinx tukee kun tiedämme, mitä muita tukia saamme. Janne ja Ilari toivoivat, että ideoita hyvistä kohteista, joissa voisi pysähtyä matkan varrella, saa lähettää heille.

4.2 Eliöralli
Pilvi ja Jenna ovat ottaneet päävastuun järjestelyistä ja mietimmekin mikä olisi paras ajankohta eliörallille. Alustavasti sovittiin lauantai 17.5. Aapolta selvitetään keitä joukkueita haastamme kilpaan ja häneltä löytyy myös muuta tarvittavaa tietoa järjestelyistä. Totesimme, että lista, jossa on tiedot asioista joista saa pisteitä kisan aikana, vaatii hieman muokkausta ja päivitystä.

5. Muut esille tulevat asiat
Jenna kysyi maksaako Syrinx sitsien lauluvihoista koituvat kulut. Päätimme, että Syrinx voi maksaa.

Jenna kysyi myös ostetaanko Syrinxille Helsingistä oma lintukirja 15e:lla. Päätimme, että ostetaan. Jenna lupasi vielä kysyä liikkeestä, jos siellä olisi useampia kirjoja, jos joku muukin haluaa kyseisen kirjan itselleen.

Jenna ilmoitti, että 10.3 klo: 14-16 on opetuksen iltapäivä ja sinne tarvittaisiin joku henkilö antamaan Syrinxin puolesta hyväope palkinto Roger Jonesille. Vapaaehtoisia ei löytynyt, mutta Jenna jatkaa etsimistä.

Jenna kertoi, että hallinnon paikkoihin haetaan opiskelijajäseniä. Halu päättyy ensi keskiviikkona ja jos hakija haluaa, että ainejärjestö suosittelee häntä, ilmoittautuminen pitää lähettää Jennan kautta. Opiskelijajäsenet valvovat kokouksissa opiskelijoiden oikeuksia ja välittävät tietoja kokouksen tapahtumista eteenpäin. Jenna laittaa vielä hakemisesta viestin listalle.

Jenna kertoi, että hän tarvitsee tietoja mm. jäsenmääristä kevätkokoukseen mennessä, jotta pystymme täyttämään JYY:n tukihakemuksen. Kaikki tarvittavat tiedot luvattiin toimittaa Jennalle.
Jenna kehotti kaikkia ilmoittautumaan BITA:an ja päätimme, että Syrinx voisi mahdollissti tukea lähtijöitä pienellä summalla. Lauri lupasi laittaa vielä listalle ilmoituksen BITA:sta. Päätimme myös selvitellä, jostain muusta yliopistosta olisi tulossa bussi, joka ajaa Jyväskylän kautta ja voisi ottaa meidät kyytiin. Jenna selvittelee myös oman bussin hintaa.

Ilari kysyi ostetaanko Syrinxille 15e:lla mankka Nikolta ja siihen 18e:lla patteit Ilarilta ja päätimme, että näin tehdään.

Ilari ja Janne kertoivat ostaneensa kopille n.190e:lla kahvia, maitoa, teetä ja sokeria Minimanista. He kertoivat myös saaneensa 5% alennuksen ja näillä rahoilla oli ostettu sipsiä ja karkkia Nanosaunan saunailtaan.

6. Seuraava kokous
Kevätkokous pidetään kopilla keskiviikkona 26.3 klo: 14 ja seuraava hallituksen kokous on Sohwilla 17.3 klo: 18.

7. Kokouksen päättäminen
Kokous päätettiin klo: 19.22.

ylös

syrinx logo
Jyväskylän yliopiston bio-ja ympäristötieteiden opiskelijat, Syrinx ry.