1. Kokouksen avaus sekä laillisuuden toteaminen
Varapuheenjohtaja Anni-Maria avasi kokouksen klo: 18.02. Olimme laillisia ja päätösvaltaisia.
2. Esityslistan hyväksyminen
Esityslistaa ei ollut tulostettu, mutta Anni kertoi mitä siihen kuului ja hyväksyimme suullisen esityslistan.
3. Ilmoitusasiat
Anni ilmoitti Jennan puolesta, että linturalliin oli ilmoittautunut 4 kilpailijaa ja joukkueeseen mahtuisi vielä yksi
kilpailija mukaan. Olisi hyvä jos joukkueeseen saataisiin yksi ”lintuguru” mukaan. Joukkue pitäisi ilmoittaa
keskiviikkona 20.2.
4. Käsiteltävät asiat
4.1 Kevätretki
Janne kertoi, että oli laittanut kolmelle laivayhtiölle tarjouspyynnön ja odottelee nyt vastauksia. Retki on tarkoitus
tehdä 8-11.5 siten, että lähtö olisi Jyväskylästä torstai aamuna. Anni ja Lauri kuitenkin ehdottivat lähtöpäiväksi jo
keskiviikko iltaa. Totesimme, että jos hinnoissa ei ole eroa voisimme hyvin lähteä jo keskiviikko iltana ja olisimme sitten
aiemmin perillä kohteessamme. Janne ja Ilari jatkavat selvittelyjä ja järjestelyjä.
4.2 Sitsit
Jenna oli pyytänyt ehdottamaan pävämäärän vaihtamista, sillä sitsit menevät linturallin kanssa päällekäin. Päätimme kuitenkin,
ettei päivää kannata enää muuttaa sen takia, että 5 ihmistä on silloin linturallissa eivätkä pääse osallistumaan sitseille.
4.3 Excursio Helsinkiin
Ilari kertoi, että saamme luultavasti kasaan niin paljon porukkaa, että tyhjiä paikkoja ei jää. Svimme, että Ilari laittaa
ilmoituksen matkasta velä bio-opiskelijoiden listalle. Pohdimme myös miten miten matkan maksaminen kannatta hoitaa ja totesimme,
että maksuja ei ainakaan kannata kirjanpidon vuoksi maksaa syrinxin tilille. Ilari selvittää vielä, voiko maksut maksaa suoraan
JYLY:n tilille vai maksetaankone ensin Ilarin tilille, josta sitten vasta JYLY:lle. Ilmoittautumisten ja maksujen keräämiseen on
aikaa vielä 2 viikkoa.
5. Muut esille tulevat asiat
Koska Syrinxillä on 2 kättämätöntä ilmaista saunavuoroa Nanosaunalle, Ilari ehdotti, että varaisimme saunan ensiviikon perjantaiksi
29.2 ja järjestäisimme Somikulttuuri-illan. Tarkoituksena olisi katsella videotykiltä suomalaista kulttuuria ja saunoa.
Janne lupasi hoitaa saunan varauksen ja listalle laittaan mainoksia illasta tällä viikolla.
Anni ilmoitti Jennan puolesta, että BITA järjestetään Joensuussa huhtikuun alussa joko viikolla 1 tai 2.
Ilari kertoi, että ystävänpäiväbileisiin oli ostettu syömistä 40e:lla ja Radikaali maksaa tästä puolet. Askarteluun oli mennyt rahaa
7.5e, josta Radikaalin kuuluisi myös maksaa puolet. Asiasta ilmoitetaan Radikaalille.
6. Seuraava kokous
Seuraava kokous on torstaina 6.3.2008 Sohwilla.
7. Kokouksen päättäminen
Varapuheenjohtaja päätti kokouksen klo: 18.24.