Ahvenanmaa keväällä 2003 - Linturalliraportti

Teksti: Matti Häkkilä

Kuvat: "Terzin Enkelit", "Ylisuosittu Riekko"

"Tästä aloitetaan, harmaapäätikka on tosi hyvä laji!" Näin muistan huudahtaneeni vähän ennen kuutta perjantai-iltana 28.3. 2003 Eckerön Storbyssä. Ahvenanmaan linturalli oli alkamassa.

Helsingin yliopiston biologian opiskelijat Symbioosi ry:n suosituimpia tapahtumia on vuosittainen linturalli keväisellä Ahvenanmaalla, ja viime vuosina symbionttien tapana on ollut haastaa myös muita biologien ainejärjestöjä mukaan ralliin. Tänä vuonna Syrinx on ängennyt mukaan kaksi joukkuetta periaatteella "kaikki halukkaat mukaan", perinteisen yhden lintuharrastajaporukan asemesta. Niinpä yli puolet joukkueidemme jäsenistä ei ole koskaan harrastanut lintuja. Ja hyvä niin, mukavan leppoisa tunnelma on alkanut jo matkalla kohti Turkua torstai-illan hämärtyessä. Toinen jyväskyläläisjoukkue, Terzin enkelit eli Tero, Satu, Elina, Laura ja Mirva, viettää yönsä Inkoossa, hyönteisprofeetta Ahlrothin hoteissa. Oma joukkiomme, Maikki, Ulla, Anna, Panu ja Matti, hakeutuu kuka minnekin, omien tuttujen tai sukulaisten katon alle Suomen vanhaan pääkaupunkiin.

Perjantaiaamuna joukkueemme saadaan kokoon ilman suurempia ongelmia. Lähes kaikki valittelevat yöunien lyhyyttä yksi liiallista kuulumisten vaihtoa, toinen kiimaista fasaania syyttäen. Kisan odotus karistaa kuitenkin unet kaikkien silmistä viimeistään satamassa, jonne saavumme ehkä liiankin ajoissa. Naurulokkien kirkuessa meren puolella ja kottaraisen laulaessa viereisen puiston tammissa joukkue toisensa jälkeen kokoontuu odottamaan lautan lähtöä. Ja kaiken lisäksi lintuja tuntuu olevan hyvin liikkeellä.

Laivamatka sujuu odotuksen vallitessa. Tuttuja moikataan ja jopa leikkimielistä uhoa rallin voitosta saattaa havaita. Tax Free:stä suoritettujen evästäydennysten jälkeen on perinteisen staijaustuokion vuoro. Kylmän talven ansiosta meri on umpijäässä pitkälle Kihtiin asti, mutta kun ensimmäiset railot ja sulapaikat saadaan näkyviin, voi niiden todeta olevan täynnä vesilintuja. Monille kevään ensimmäiset haahkat, allit sekä tukkasotkat esiintyvät tuhatpäisinä lauttoina, mutta joukosta poimitaan myös muutamia pilkkasiipiä ja uiveloita. Merihanhia ja muutama kurki näkyy saarten rannoilla, merikotkia kaartelee siellä täällä. Helsinkiläisten löytämä, turhan kaukana lentävä allihaahkaparvi ilahduttaa paitsi meitä sisämaan kasvatteja, myös etelärannikon naturistikisaajia. Ilmeisesti hetkeksi aataminasuun vaihtaneet harrastajat onnistuvat kaikki hoitamaan vaikean lajin listoilleen.

Maarianhaminassa suoritettujen pikaisten ruokaostosten jälkeen kiiruhdamme majoituspaikkanamme toimineeseen tuttuun mökkikylään Jomalan Gottbyssä. Mennessä havaitsemme hyvän vesilintupaikan, Torpfjardenin, olevan edelleen miltei kokonaan jäässä, mutta se ei haittaa merikotkia, joita rötköttää jäällä ja pienen sulan reunalla toistakymmentä. Majapaikassa varaamme itsellemme ja Terzin enkeleille yösijat ja havaitsemme myös erään rauhallisista ja hiljaisista tytöistä koostuvan helsinkiläisjoukkueen uskaltautuneen saman katon alle vihollisten kanssa... Nopean ruokailun jälkeen päätämme lähteä hyvissä ajoin kohti Eckerötä, josta aiomme rallin aloittaa.

Ääniä yössä

Aloituspaikka osoittautuu kelvolliseksi. Aikaisemmissa ralleissa vaikea harmaapäätikka suostuu ankaran viheltelymme jälkeen huutamaan surumielisesti metsän suojista myös rallin alettua. Matkalla havaitsemme autosta myötävalon turvin mm. korpin, joka joskus aikaisemmissa kisoissa on aiheuttanut huolta. Ennen rallia pohjustettu Marsundin ristisorsa on edelleen paikalla, ja hiirihaukka ilahduttaa iltalennollaan. Läheisestä metsiköstä kuuluva laulu herättää hetken hämmennystä, mutta kiikari paljastaa visertäjän papukaijanokkaiseksi isokäpylinnuksi. Mainio alku!

Auringon laskun jälkeiset hetket päätämme viettää Lemlandin Västervikissä, jossa viime vuonna huuteli luhtakana. Pysähtyessämme paikalle huomaamme myös parin muun joukkueen valinneen saman taktiikan. Muiden melutessa ylempänä rinteessä poimimme läheisestä pensaasta kaksi pikkuvarpusta, ja kohta ruovikon seasta kuuluu tuttu, joskin vaimea luhtakanan huuto. Eivätkö muut jutusteluun keskittyneet joukkueet kuulleet ääntä? Tyytyväisinä poistumme paikalta.

Iltalaulajien ja pöllöjen kuuntelu ei suju optimistisen suunnitelman mukaisesti, mutta kylläkin odotetusti. Ainoa uusi laji on lehtokurppa, joita näemme yhteensä kolmessa paikassa. Hammaruddan tien varressa pellolta kuuluva kapustarintamainen ääni herättää hämmästystä, mutta lajia emme siitä uskalla merkitä. Myöhemmin tosin kuulemme paikalla todellakin olleen kapustarinnan. Mutta pöllöt ovat hiljaa, vaihtelevan tasoisista, matkinnoista huolimatta. Viisainta on siirtyä saunaan ja nukkumaan. Mökillä meitä odottaa lähes hysteerisen oloinen lapiolla aseistautunut helsinkiläistyttöjen joukkue, joka väittää kuulleensa metsästä karmivia huutoja ja juhannussalon vainonneen heitä ympäri Ahvenanmaata.

Saunasta kannattaa käydä vilvoittelemassa, ainakin kesken linturallin. Ulkona Maikki nimittäin äkkää kaukana huutavan huuhkajan, ja kaikki onnistuvat kuulemaan linnun komean huhuilun. Sopiva päätös hyvin alkaneelle illalle. Valitettavasti huuhkain ei malta kiihkossaan vaieta, vaan jatkaa mölyämistään niin pitkään, että myös tupakalle mennyt Tero äkkää lajin joukkueelleen. Pahus.

Tuulessa tapitusta

Aamuherätys puoli viideltä tuntuu liioitellulta, onhan ulkona vielä pimeää ja tarkoitus on lähteä seuraamaan merellä arvatenkin runsaana soljuvaa muuttoa. Kuitenkin pian, ennen kuin joukkiomme pääsee liikkeelle, alkaa aamu jo sarastaa. Ensimmäiset pysähdykset punarinnan tai muiden laulajien toivossa ovat turhia: vain joukko mustarastaita ja kaksi samaan paikkaan kuuluvaa huuhkajaa - sälää. Seuraava pysähdys lupaavan näköisen metsän kohdalla tuottaa kuitenkin retken ainoat puukiipijät ja toisen harmaapäätikan. Kunpa kukaan muu ei pysähtyisi tässä!

Eckerön kirkolla pysähdymme mukavan näköisen katajapöheikön reunustaman pellon kohdalle. "Tässähän voisi vaikka hemppo laulaa, tai oikeastaan ihan mikä vain…", sanon noustessani autosta. Ja laulua kyllä kuuluukin, mutta minkä? Aivoissa lyö hetken tyhjää, ennen kuin alkaa raksuttaa: "Hemmetti, kangaskiuru! Ja keskellä peltoa!" Niinpä, kangaskiuru siinä kuuluttaa kevättä keskellä peltoaukeaa, mielestäni aivan vääränlaisessa paikassa. Paikka on kuitenkin meidän kannaltamme juuri oikea. Tyytyväisinä päätämme jatkaa nopeasti matkaa ennen kuin muita osuu paikalle.

Långnäbbanin tien löytämisvaikeuksien vuoksi huomaamme myös rantaan mielivien Terzin enkeleiden ehtineen edellemme perinteiselle metsälintujen kuuntelupaikalle. Hetken kävely rauhallista hiekkatietä pitkin tuottaa listallemme hömö- ja kuusitiaisen sekä pikaisen kohtaamisen metsän hiljaisuutta valittaneen vihollisjoukkueen kanssa. Hetimiten enkelparven poistumisen jälkeen pari pyrstötiaista lentää äännellen aivan edestämme - loistava laji! Autolle palatessamme Ahvenanmaalla yleensä hankala pikkukäpylintu lauleskelee aivan Carinan yläpuolella, ja matkalla Långnäbbanille onnistumme näkemään vielä palokärjen ja isolepinkäisen.

Långnäbbanilla tuuli puhaltaa jopa häiritsevän navakasti Ahvenanmeren ylitse, eikä muuttokaan ole aivan odotetun runsasta. Kahden jyväskyläläisjoukkueen osin tahatonkin yhteistyö antaa kuitenkin kelvollisen tuloksen. Ruokki ja riskilä saadaan yllättävän kivuttomasti lajilistan jatkoksi Ullan ja Annan kunnostautuessa staijareina. Hemppo muuttaa aivan ylitsemme, meriharakka laskeutuu ihailtavaksi rantakivikkoon ja viimein myös retkemme ainoat mustalinnut viuhtovat niemen editse. Kahdesta muuttaneesta haapanaparvesta jälkimmäisen onnistuvat myös muut joukkueemme jäsenet näkemään. Äkkiä Tero ilmoittaa kuulleensa tuulen ja meren kohinan seasta niittykirvisen. Äänen kuuluessa uudelleen vaihdamme määrityksen nopeasti luotokirviseksi, ja pian luotsi löytyykin levävallin päältä istuksimasta. Eipä juuri paremmin voisi mennä. Jatkamme rallia hyvillä mielin, joskin kylmissämme. Edes kaikkien maastovaatteiden äiti ei juuri lämmitä keväisen Itämeren rannalla. Kapteeni Morgan kumppaneineen saa sentään veren liikkumaan hieman vilkkaammin.

Eckerön Torpista saamme tuurilla pulmusen ja satamasta uivelon. Storbyssä monivuotinen ahvenanmaaprojektini, kesykyyhky, toteutuu viimein kahden linnun tehdessä nopean lentopyrähdyksen. Ahvenanmaan pulut asuttavat nimenomaan pieniä kyliä, eikä esimerkiksi Maarianhaminassa juurikaan nähdä kesykyyhkyjä. Hammarlandin Lillbolstadissa yritämme staijata petoja, mutta näemme vain kanahaukan - ja kaksi kapustarintaa. Pellolla lepäilevät hanhet ovat sen sijaan niin pahassa vastavalossa, ettemme edes yritä etsiä metsähanhea niiden joukosta, vaan päätämme seuraavaksi kohteeksemme Saltvikin Hagan.

Matkalla Saltvikiin näemme parin vuoden takaisen rallin mieleen tuovassa Markusbölessä parven tilhiä, joita havaitsemme kyllä iltapäivän aikana parissa muussakin paikassa. Hagassa metsähanhi näyttäytyy ensipysähdyksellä, mutta muuten pellot ovat varsin tyhjiä, eikä petojakaan näy odotetunlaisesti. Rannasta yhytetyn pajusirkun jälkeen komea sinisuohaukkakoiras sentään suorittaa näyttävän ohilennon navakassa tuulessa. Pellolla ruokailleesta varislintuparvesta poimittu mustavaris nostaa mielialoja entisestään: lajejahan alkaa kuitenkin olla hyvin. Tosin Ekroosien joukkueen sattuessa paikalle huonoa tuuria manataan ja vähälajisuutta harmitellaan vuolaasti. Mutta kun matkalla Maarianhaminaan Maikin pellolla näkemät "ei-varikset" osoittautuvat kulorastaiksi, on tunnelma oikeutetusti korkealla.

Nåtön varmasta punasotkapaikasta löytyy punasotkan lisäksi myös sen ja tukkasotkan varsin veikeän näköinen risteymäyksilö. Jouhisorsakoiras majailee valtavassa, usean tuhannen linnun vahvuisessa ja koko ajan täydennystä saavassa tukkasotkamassassa, mutta kaikki onnistuvat sen kuitenkin näkemään, tietenkin. Lajeja on nyt koossa 75, ja aikaa on vielä reilut kaksi tuntia. Mutta tämän jälkeenhän lajimäärä ei ainakaan ennakkoarvioiden mukaan kasvaisi kovinkaan paljoa. Rallissa seuraakin rauhallisempi hetki, mutta se on vain hiljaisuutta ennen lopputykitystä.

Kun kaikki menee nappiin

Maarianhaminan kalasatamassa, täydellisessä nokikanapaikassa, tuijotamme laituria niin kauan, että lopulta sen alta todellakin ui nokikana. Ja täysin ilman ennakkotietoa. Ramsholmenin lehdon rannassa muistan viime vuonna piipertäneen tyllejä, ja siellähän niitä taas on, jäällä! Gottbyn pelloilla Panu ja minä pakkaamme pikapysähdyksen jälkeen jo kaukoputkea takaisin autoon, kun Maikki sitkeästi inttää jotain kanadanhanhista. Yritämme ehdottaa kurkea, mutta ei kelpaa. Ja toden totta, pellolla tosiaankin lepäilee kolme kanadalaista aivan meidän puusilmiemme edessä! Majapaikkamme rannassa tehdyn turhan harmaahaikarayrityksen jälkeen pohdimme viimeisen kolmen vartin ohjelmaa. Panu ehdottaa Torpfjärdeniä, olihan se aivan haikarapaikan oloinen. Sinne siis. Tuskin on auto saatu parkkiin tien sivuun, kun koukkukaulainen harmaahaikara lentää automme editse. Muiden vielä hekumoidessa tuuriamme jopa hämmästyttävän innokkaasti, nousen autosta ja totean ruskosuohaukkakoiraan saalistelevan ruovikon päällä. Valitettavasti myös paikalle osunut Vilpun kipparoima helsinkiläisjoukkue onnistuu sen näkemään, mutta ei se haittaa: 80 lajia koossa, ja vielä yli puoli tuntia aikaa!

Viimeiseksi päätämme yrittää turkinkyyhkyä epävarmaksi tietämästämme paikasta Klintvägeniltä. "Tässä niitä jossain pitäis olla… hei, mikäs tuolta lentää!?" Niinpä, turkinkyyhky tietysti. Kaikki näkevät linnun autosta, mutta Panu päättää varmistaa (?) havainnon juoksemalla hullun lailla otuksen perään, mikä aiheuttaa oikeutettua hämmennystä varsinkin natiiveissa. Suunnattomat ilonkiljahdukset täyttävät auton lisäksi myös lähiseudun ilmatilan, mutta syystäkin, onhan lajimäärämme nyt hurjimpiakin ennakkoarvailuja korkeampi. Ilo on vilpitöntä, muun joukkueen nauttimilla lämmikkeillä tuskin on osuutta asiaan. Koska viimeisen vartin ajaksi ei ole enää järkevää tekemistä yritämme vielä etsiskellä västäräkkiä Maarianhaminan rannoilta, mutta purkutilaisuuden odotus täyttää jo useimpien mielet: kyllähän tällä tuloksella on pakko pärjätä, vai voiko muilla olla vielä parempi säkä?

Tyytyväisyyden peittely majapaikassamme ennen purkutilaisuutta on hankalaa, ja vielä hankalammaksi se muuttuu, kun saamme vihjeitä muiden helpoista puutteista. Lähes varmasti ollaan kolmen parhaan joukossa, jollei yllätyksiä satu, arvelen. Ehdimme lähes ajoissa purkutilaisuuteen pikaisten löylyjen jälkeen saunan lämmettyä vasta toisella yrittämällä. Tero ei tosin heti huomaa unohtaneensa jotain varsin oleellista, nimittäin vaatteet. Huonona häviäjänä en malta istua aloillani, vaan kulutan eteisen mattoa puhki edestakaisella ja hermostuneella astelulla, kapteenin lievittäessä pahinta jännitystä. Purkutilaisuus ehtii edetä tuskastuttavan kauan, ennen kuin ensimmäiset putoavat. Varsin pian jäljellä on kuitenkin enää alle kymmenen joukkuetta. Kalakerhon pojat uusissa kokoonpanoissa eivät yllä entisenlaisiin suorituksiin, vain viisi porukkaa jäljellä ja joukossa molemmat Syrinxin tiimit! Sitten lopettavat yllättäen sekä kovaksi luullut Johan Ekroosin että Aleksi Lehikoisen joukkueet. Kolmen parhaan joukossa! Terzin enkelien tulos, 75 lajia, aiheuttaa jo melkoisen aplodivyöryn. Entä lahtelaiset, he ovat nyt varmasti pahin vastus. Ei heillä ainakaan luhtakanaa ole, sillä se on ensimmäinen ässämme. Jussi Mäkisen ilmoittaessa joukkueensa lopettavan 79:een lajiin olo helpottuu: Voitto! Panu hoitaa purkutilaisuuden tyylikkäästi loppuun huutamalla toisen ässämme, kangaskiurun. Sitten onkin onnittelujen aika. Palkintopullo Captain Morgania (mitäpäs muuta) hupenee varsin rivakasti, sillä täytyyhän kaikkien toki sanoa päivää herra kapteenille. Loppuilta sujuu enemmän tai vähemmän väsyneissä ja varsinkin meidän osaltamme onnellisissa tunnelmissa rallin kulkua kerraten, havainnoilla kehuskellen ja tietysti hauskaa pitäen. Onneksi kaikki välttyvät pysyviltä vaurioilta...

"Palkinnot olivat ylitsevuotavan runsaita"

Paluu arkeen

Aamulla siivousryhmä hätistelee retkueemme hereille. Ulkona sympparitytöt ihmettelevät peräti kolmen pölykapselin katoamista rallin aikana, lieneekö juhannussalko syypää moiseen? Onneksi edes yksi löytyy majapaikan läheltä. Auton pakkaus sujuu yllättävän jouhevasti, mutta ajatuksena onkin päästä syömään Ålandspankakaa Café Juliukseen Maarianhaminaan. Pankaka on tietysti juuri loppunut, mutta parkeerattuun autoon kuuluva nokkavarpusen tiksutus sentään hieman piristää väsynyttä rallaajaa. Satamassa heitetään mölkkyä selkälokin lentäessä ohitsemme. Symbionttien kanssa suunnitellaan muitakin yhteisiä tapahtumia, mutta aivoriihi jää kesken autojonon alkaessa siirtyä kohti laivan uumenia.

Laivalta käsin yritetään vielä haravoida merisirriä ja etelänkiislaa lähiluodoilta, mutta turhaan. Ja onhan sitä sentään jätettävä jotain tuleviin ralleihin. Turussa heitetään lähes haikeita jäähyväisiä "Pölykapseliprinsessojen" ja muiden helsinkiläisten kanssa, mutta tuleva yhteinen Saarenmaanreissu kypsyy jo mielissä Jyväskylää kohti ajettaessa.

Kevät vaihtuu takatalveksi Tampereen kohdalla räntäsateen alkaessa. Jyväskylässä vanhaakin lunta on vielä maassa ja uutta tulee koko ajan taivaalta. Toisaalta harmittaa, toisaalta on tyytyväinen. Voihan kevään näin kokea uudelleen sen ehtiessä Keski-Suomen korkeudelle asti. Mutta ensi keväänä Ahvenanmaalle on palattava, se on varmaa.

Kuvagalleria

"Musavisa Sportsbarissa. Maikki ja Matti voitti marmeladia."

"Matti, Panu ja Maikki staijaamassa."

"Natiivi kiikarissa"

"Panu keskittyy"

"Terzi ja enkelit: Laura, Satu, Elina & Mirva."

"Göran ja Tero - vielä puheissa."

"Pölykapseliprinsessat."

"Ylisuosittu riekko - joukkueemme maalissa. Matti, Anna, Maikki, Ulla ja Panu."

"Ristisorsakäpylintuparvi uiskenteli hiirihaukan vanavedessä."