Niinhän se vihdoinkin koitti kauan odotettu maanantaiaamu 7.11.2005. Pitkään ja hartaasti suunniteltu reissu pyörähti silloin todenteolla käyntiin. Tiistaina meitä odottaisi Tukholmassa Clean vehicles and fuels -näyttely sekä esittelykierros Hammarby Sjöstadin ekokaupunginosassa. Alunperin "kahvipöytäkeskustelun" tasolta lähtenyt matkaidea olikin saanut yllättävästi tuulta alleen sillä meitä reippaita ymppiläisiä oli kokonaiset 18 kappaletta (kaksi liittyisi matkaamme vielä Helsingin päässä) värjöttelemässä Harjukadun tilausajolaiturin läheisyydessä kyytiä odottelemassa. Hienoinen syyssade yritti epätoivoisesti latistaa tunnelmaa, mutta turhaan. Edessä olisi matka, jota muisteltaisiin vielä pitkään pimeinä syysiltoina.
Eräs matkan mukavimmista yllätyksistä sattui heti bussimme saapuessa tilausajolaituriin. Olikin nimittäin sattunut niin onnellisesti, että yllättävän suuren jyväskyläläisosanottajamäärän seurauksena matkatoimisto oli hälyttänyt paikalle ylimääräisen bussin! Autossa matkasi siis meidän lisäksi vain vanha eläkeläispariskunta. Eivät varmasti arvanneet miten mukavaan seuraan pääsisivät heidän arvonnasta voittamallaan palkintomatkallaan! Ainakaan allekirjoittanut ei voisi parempaa matkaseuraa itselleen edes kuvitella.
Menomatkalla siis intoa riitti ja tunnelma alkoi pikkuhiljaa kohota mitä lähemmäksi Katajanokkaa bussimme pääsi. Oman privaattikuljetuksen ansiosta olimme reilun tunnin etuajassa Helsingissä. Tämä antoikin mahdollisuuden penninvenytyksestään kuuluisille opiskelijoille käväistä sikäläisessä opiskelijaruokalassa. Matkanmittaan loistohepuksi (kiitos vielä sinulle, jonka nimeä emme edes tiedä) profiloitunut bussikuskimme tiputti nälkäiset opiskelijat Helsingin yliopiston päärakennuksen vierelle.
Ruokailun jälkeen porukka siirtyi satamaterminaaliin, jossa aina valpas matkanjohtaja jakoi matkaliput/ hyttiavaimet. Ilahduttavasti koko ryhmämme saapui sovittuun aikaan paikalle ja pääsimme siirtymään jouhevasti laivaan. Edessämme oli suuri meriseikkailu! Luvattua 15 sekuntimetrin tuulta vastaan lähdimme taistelemaan kukin omalla tavallamme. Osa pojista luotti ohrapirtelön kaikkivoipaan voimaan kun toiset taas söivät nappia ja kiskoivat kuplivaa omena -ja päärynämehua. Kovempimahaiset pärjäsivät huhujen mukaan täysin ilman lääkitystä (hatunnosto!). Pidimme kuitenkin jatkuvasti mielessämme huomisen koitoksen ja rajoitimme torjuntatoimet maltilliselle tasolle.
Merimatka sujuikin yllättävän nopeasti ja varsinkaan osa porukasta ei meinannut edes ehtiä nukkumaan. Liekö näitä lauttoja viritelty sitten viimekäynnin? Kaikesta huolimatta kaikki olivat esimerkillisesti ulkona lautalta sovittuun aikaan ja lähdimme bussilla kohti Tukholman keskustaa. Ensimmäisenä tehtävänä oli paikantaa rautatieasema ja hommata porukalle päiväliput. Rautatieasema löytyikin vaivatta, matkalippujen osto taas aiheutti pientä häslinkiä taloudestaan tarkalle porukallemme (mahtaakohan suurin osa opiskelijoista olla Laihialta päin?). Ilmeni nimittäin, että ympäristöystävällisyydestään tunnettu Tukholman paikallisliikenne oli hintatasoltaan omaa rakasta pääkaupunkiseutuamme selkeästi kalliimpi! Päivälippu kustanti pyöreästi 10 euroa eikä mitään ryhmälippuja sielläpäin tunnettu.
Tuostakin tilanteesta selvittiin ja nousimme pienen harhailun jälkeen messukeskukselle menevään paikallisjunaan. Alvstadin asema oli noin 100m messukeskuksesta ja siitä jaksoimme jo jalan reippailla perille. Näyttely oli juuri auennut ja saimme kunnian tutustua messutarjontaan aikalailla vapaasti. Pienenä pettymyksenä näytillä oli pelkästään kaupallisia ratkaisuja Fordin, Saabin Volvon ja Volkswagenin esillepanemina. Tulevaisuuden ekoautoiluun emme siis päässeet tutustumaan. Aikataulumme oli kuitenkin tiukka ja aikaa näiden suomalaisittain ihmeellisten kulkupelien tutkimiseen oli vain vajaan tunnin verran. Siihen nähden näyttelytarjonta oli varsin riittävää.
Seuraavaksi meitä siis odotti Hammarby Sjöstadin ekokaupunginosa ja sen informaatiokeskus GlashusEtt. Matka sinne sujui kätevästi bussilla ja raitiovaunulla. Perillä olimme lähes ajoissa jota voi pitää hyvänä suorituksena. Saapuessamme informaatiokeskukseen ihmetys oli molemminpuolinen. Oli nimittän sovittu että ekokaupungin hienouksia meille esittelisi henkilö nimeltä Erik Freudentahl ja vastassamme oli suurinpiirtein meidän ikäinen naishenkilö (kummallisia nuo ruotsalaiset), jonka nimeä en edes tähän hätään saa päähäni. Vastaavasti siellä odotettiin noin puoltakymmentä ulkomaalaista kunnan viranomaista, jotka ovat saapuneet tutustumaan paikalliseen ylpeydenaiheeseen. No tästä alkuihmetyksestä selvittiin huumorilla ja esittely pääsi nopeasti alkamaan. Aluksi kummastelimme joukolla alueesta rakennettua pienoismallia, johon sai näppärästi nappia painamalla näkyviin erilaisia materiaali -ja energiakiertoja vilkkuvina ledivaloina. Sitä aikamme tutkiskeltuamme siirryimme kokoushuoneeseen, jossa meille esiteltiin alueen historiaa sekä nykypäivän toimintoja. Voitteko uskoa, että alue on ollut 1990 -luvun alkuun asti pahoin pienteollisuuden saastuttama ja tällähetkellä varmasti yksi Tukholman kalleimmista asuinalueista uusine tyylikkäine asuintaloineen ja kauniine miljöineen!?
Esittelyn jälkeen jalkauduimme vielä hetkeksi ekokaupungin arkkitehtuuria kummastelemaan. Kaikki matkalaiset ovat varmasti samaa mieltä siitä, että alue oli rakennettu varsin viihtyisäksi. Muutkin voivat muodostaa oman mielipiteensä hyvän kuva-arkistomme materiaalista.
Tässä vaiheessa aikaa olikin vierähtänyt niin paljon, että oli aika suunnata kohti Viking Linen terminaalia. Harmillisesti vapaamuotoisille kaupunkikierroksille ei ollut aikaa, mutta toisesta näkökulmasta tarkasteltuna voimme tyytyväisinä todeta ettei ryhmämme taipunut kaupungin moninaisten materialististen houkutusten edessä. Siitä kaikki kunnia matkalaisille, jotka oikeasti olivat kiinnostuneita matkan virallisesta osuudesta!
Rajoitetusta ajasta huolimatta ei masennus päässyt hiipimään matkalaisten mieliin. Laivalla nimittäin odotti kaiken vaivannäön korvaava buffet -illallinen/muut herkut. Ylenmääräiset syömingit ja juomingit olivatkin varmasti matkamme heikoin lenkki mitä ympäristöystävällisyyteen tulee. Mutta oli se sen arvoista!
Reissua muisteli: Esko Leikkainen