Hallituksen ja vastaavien tehtävät

Päivitetty viimeksi 14.11.2006 22:04

Takaisin Byrokratiaan tästä


Alla on tehtäväkuvaukset Opuksen hallituksen jäsenten ja vastaavien toimista. Jos jokin tehtävistä kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä puheenjohtajaan ja kysy lisää. Hallituspaikat täytetään marraskuun vuosikokouksessa. Mikään tehtävistä ei edellytä erityisiä lahjoja, mutta aikaisempi yhdistystoiminta Opuksessa tai jossain muualla on varsinkin puheenjohtajalle eduksi, samoin kuin talousasioiden tuntemus (ja rehellisyys) rahastonhoitajalle. Mikään suuri asiantuntija ei kuitenkaan tarvitse olla, ja edellisen hallituksen luottamushenkilöt perehdyttävät uudet naamat tehtävien hoitoon. Kaiken kaikkiaan ainejärjestötoiminta vaatii enemmän aikaa ja viitseliäisyyttä kuin taitoja (poikkeuksena www-vastaava).

Hallitus (valitaan vuosikokouksessa)

Puheenjohtaja johtaa kokouksia, valmistelee niiden esityslistat ja huolehtii siitä, että yhdistys toimii, kuten asiaan kuuluu. Puheenjohtaja tietää, kuka mitäkin Opuksen asiaa hoitaa ja yrittää huolehtia siitä, että kaikki tulee tehdyksi. Opuksen päämiehenä tai -naisena puheenjohtaja hoitaa suhteita oppiaineeseen, ylioppilaskuntaan ja muihin ainejärjestöihin.

Varapuheenjohtaja hoitaa puheenjohtajan velvollisuuksia kokouksissa, kun puheenjohtaja on estynyt. Varapuheenjohtajan ja puheenjohtajan kannattaa myös sopia muiden tehtävien jakamisesta.

Rahastonhoitaja hoitaa Opuksen raha-asioita, maksaa laskut, perii saatavat ja pitää kirjaa tuloista ja menoista.

Sihteeri tekee kokouksista pöytäkirjat yhdessä puheenjohtajan kanssa. Kun sihteeri on estynyt, hänen tehtäviään hoitaa varasihteeri.

Tiedotusvastaava seuraa sähköpostilistoja ja tiedottaa Opuksen listoilla tärkeistä asioista.

Hallituksen jäsenillä (0-2 kpl) ei ole mitään erityisiä vastuualueita, mutta heillä on muodollinen äänivalta hallituksen kokouksissa ja heidän läsnäolonsa vaikuttaa päätösvaltaisuuteen. Hallitus voi myös sopia jäsenten tehtävien vaihtamisesta kesken hallituskauden.

Naagan toimituskunta (valitaan vuosikokouksessa)

Päätoimittaja johtaa Naagan valmistumisprosessia ja kirjoittaa lehteen pääkirjoituksen.

Toimitusneuvoston jäsenet (2-5 kpl) auttavat päätoimittajaa kaikin tavoin. Päätoimittaja ja toimitusneuvosto jakavat parhaaksi katsomallaan tavalla kirjoittajien ja kuvittajien (sekä mahdollisesti taittajan) rekrytoinnin, mainosten hankkimisen, painon kanssa asioinnin, lehden myynnin ja muut lehteen liittyvät asiat.

Vastaavat

ovat hallituksen valitsemia epävirallisia vastuuhenkilöitä, voi olla enemmän kuin yksi henkilö per vastuualue ja enemmän kuin yksi vastuualue per henkilö

Tapahtumavastaava suunnittelee ja järjestelee Opuksen tapahtumia, bileitä ja matkoja.

KOPO/SOPO-vastava hoitaa Opuksen koulutus- ja sosiaalipoliittisia asioita, eli kerää palautetta opiskelijoilta, on näissä asioissa yhteydessä henkilökuntaan (tai muihin tahoihin) ja osallistuu laitoksen opetuksen kehitysryhmän kokouksiin sekä (jos haluaa ja ehtii) JYYn valiokuntien kokouksiin.

WWW-vastaava päivittää ja tarvittaessa parantelee Opuksen nettisivuja.

Liikuntavastaava pyörittää Opuksen liikuntatoimintaa, hakee salivuoroja ja tiedottaa niistä.

KV-vastaava perehtyy vaihto-opiskeluasioihin ja tiedottaa niistä.

Ympäristövastaava kiinnittää huomiota Opuksen toiminnan ympäristövaikutuksiin ja osallistuu (jos haluaa ja ehtii) JYYn ympäristövaliokunnan kokouksiin.

Ajankohtaista
Opuksesta
Toiminta
Edunvalvonta
Hallitus
Byrokratia
Naaga
Arkisto
Galleria
Linkit

Opus ry

Taiku/Kirjallisuus

PL 35 (A-rakennus)

40014 Jyväskylän yliopisto

 

Liity sähköpostilistoille!