3. Fuksin muistelmia

Jyväskylään matkusti 2.9.2002 satojen muiden joukossa poika, tuleva yliopisto-opiskelija. Eikä hän tiennyt vielä mitään täkäläisistä ihmisistä, kadunnimistä, vaahteranlehdistä tai asfaltille jostain ihmeen syystä mönkivistä lieroista. Sen sijaan hän tiesi, että kaupungissa on maineikas yliopisto, jossa oli määrä aloittaa sosiologian opinnot. Se oli loppujen lopuksi melko vähän tiedetty.

Jyväskylään muuttaminen merkitsi minulle ovien avaamista ja sulkemista. Kuitenkin syksyn edetessä huomasin yhä seisovani kynnyksellä. Katselin vuoron perään taakseni ja sitten taas eteenpäin, enkä lopulta tiennyt, mihin olin menossa. Lehdet olivat jo aikaa tippuneet ja hieraantuneet kengänpohjien alla limaiseksi massaksi. Olin tainnut tulla uuteen kaupunkiin kovin varauksellisena ja epäröivänä.

Jyväskylä sai minut kuitenkin vakuuttumaan siitä, etta tämä on paikka, johon tahdon jäädä pidemmäksikin aikaa. Vähiten ei ole merkitystä sillä, että yhteiskuntatieteet kiinnostavat ja tiedonjano vain kasvaa juodessa. Vaivihkaa olin asettunut jahkailuineni, astunut kynnyksen yli. Vieras paikka oli käymässä yhä tutummaksi. Tunsin kadunnimiä, ihmisiä ja paikkoja. Olin saanut uuden kodin.

Vielä hetken olen fuksi, koska sinä et ole tullut, eikä arvonimi ole siis tätä kirjoittaessani sinun. Kappas, nyt aikaa onkin jo kulunut (napsista vain) ja sinä olet fuksi. Vieläpä satut olemaan fuksi täsmälleen oikeassa paikassa, koska luet Fogue-lehteä. Onneksi olkoon. Tämä asetelma saa minut tuntemaan itseni vanhaksi ja kokeneeksi - sellaiseksi, joka voi neuvoa nuorempiaan. Pyrin silti viimeiseen asti välttämään isälliseksi heittäytymistä, koska tiedän, etten ole siinä hyvä.

Oman ensimmäisen vuoteni perusteella osaan kuitenkin sanoa, että opiskelu täällä voi osoittautua mielenkiintoiseksi ja antoisaksi. Ainejärjestötoiminta ei ole kaikkein huonoin tapa kuluttaa aikaa (huonompiakin on kehittynyt etenkin Kortepohjan ylioppilaskylän kiinteän verkkoyhteyden takia), ja yliopisto ihan oikeasti tarjoaa mahdollisuuksia moneen muuhunkin kuin kirjojen lainaamiseen ja istumalihaksia koetteleville massaluennoille osallistumiseen. Lihasten harjoittamiseen

on liikuntatieteellisen tiedekunnan ansiosta monia tehokkaampiakin mahdollisuuksia, omien kokemuksien perusteella etenkin circuittia kannattaa kokeilla. Mutta kuten tiedot eivät kirjoista itsestään pomppaa kotonaan vetelehtivän mieleen, eivät monet muutkaan mielenkiintoiset ja kokemisen arvoiset asiat tule opiskelijan luo. Opiskelijan on toteutettava loppuunkulutettua, mutta osuvaa sananlaskua, jossa puhutaan vuoresta ja sen luokse menemisestä.

Ensimmäisen vuoden aikana ehti tapahtua monenlaista. Minulle oivallus ja helpotus oli huomata, että ei niitä ovia tarvitse olla auki kerrallaan vain yhtä. Oikeastaan kytkökset aikaan ennen Jyväskylää ovat vain vahvistuneet ja rikastuneet. Kynnyksetkin voi napakalla potkulla singauttaa ties minne, laittaa villasukat jalkaan ja jorata liukkaalla muovilattialla, jollaisen löydät ainakin Kortepohjasta.

Tervetuloa uusi tyyppi, toivottaa entinen fuksi,
Juha Teräväinen (jupetera@cc.jyu.fi)

Juha, jonka monet tuntevat myös lempinimellä Jupetera, reservin vänrikki, on Fokuksen sihteeri ja on monessa mukana.

Mies sihteerinä? Vaikka suurimmassa osassa yliopiston ainejärjestöistä on naisia sihteereinä, Fokuksessa on perinteenä päinvastainen. Peräti kahdessa kolmesta viimeisestä ainejärjestömme hallituksesta on ollut miespuolinen sihteeri.

Me yhteiskuntatieteilijät taidamme olla hieman edistyksellisiä! =)