Päivi Hirvonen, FM, johtaja, Jyväskylän maakunta-arkisto
Päivi Hirvonen on ollut maakunta-arkiston johtajana vuodesta 2004 alkaen. Jyväskylän
maakunta-arkistossa hän on kuitenkin työskennellyt ylitarkastajana jo vuoden
1988 syksystä alkaen.

•  Juhani Kostet, FT, pääjohtaja, Museovirasto 
"Museoviraston tuore johtaja Juhani Kostet on perehtynyt Museoviraston
toimialaan Turun kaupungissa ja Turun maakuntamuseossa aluksi
ympäristöosaston päällikkönä toimivana museoamanuenssina ja sittemmin
intendenttinä ja museotoimenjohtajana vuodesta 1998 lukien.

•  Kimmo Levä FM, MBA, museojohtaja, Mobilia 
Kimmo Levä työskentelee Mobiliassa museonjohtajana sekä museon taustalla
olevan Mobilia-säätiön asiamiehenä. Tämän lisäksi hän toimii osittain
omistamansa historiaviestintäpalveluja tuottavan Oy Chronicon Ltd:n
toimitusjohtajana. Valmistumisestaan lähtien Levän pääty&aouml; on ollut
historiaan ja museotyöhön liittyvien palvelujen tuotteistaminen ja myynti.
Tällä hetkellä hän tekee MBA-opintojaan lopputyötä walesilaiseen Swansea
Business Schooliin aiheesta museo-organisaatioiden taloudellinen
kannattavuus. Sokerina pohjalla hän toimii Lada-Kerho ry:n
rahastonhoitajana ja hallituksen jäsenenä.

•  Päivimarjut Raippalinna, FL, museotoimen johtaja, Jyväskylän taidemuseo 
Päivimarjut Raippalinna on toiminut eri tehtävissä Alvar Aalto -museossa
vuosina 1975-1997, Jyväskylän taidemuseon intendenttinä 1998, johtajana
2005 ja nyt viimeisimpänä museotoimenjohtajana 2006.

•  Tapani Sainio, FM, suunnittelija, Kansallinen digitaalinen kirjasto 
Tapani Sainio on syntynyt vuonna 1974 ja asuu Itä-Helsingissä perheensä kanssa. 
Vuonna 2002 Sainio valmistui Helsingin yliopistosta kansatieteilijäksi, jolloin hänen
kiinnostuksensa kohteita olivat lähi&aouml;kulttuuri sekä uusmedian mahdollisuudet.
Aikaisemmista työpaikoista mainittakoon Museoviraston rakennushistorian
osasto ja kehittämisyksikkö sekä Helsingin yliopiston viestintä. 
Tällä hetkellä Sainio toimii suunnittelijana opetusministeriön Kansallinen digitaalinen
kirjasto -hankkeessa, jossa hänen tehtäviinsä kuuluu viestintää,
hankehallinnointia, selvitysten laatimista, sekä yhteistyötä
Europeana-projektin kanssa. Sainion työpaikka on Suomen valokuvataiteen museo,
hänen laajempi työyhteisönsä muodostuu kaikista KAMuista. 
Sainion mielestä sektorirajojen yli toimiminen on paitsi antoisaa, 
jatkossa myös lähes väistämätöntä!

•  Lassi Saressalo, FT, pääsihteeri, Suomen kotiseutuliitto 
koordinaattori, JOY-kampanja
Lassi Saressalo on Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja, Turun yliopiston
folkloristiikan dosentti sekä tutkija, tietokirjailija ja
kulttuuriyrittäjä. Hän on toiminut aiemmin mm. Tampereen kaupungin
kulttuuritoimenjohtajana. Lisäksi Lassi Saressalo on toiminut monissa
keskeisissä kulttuuri- ja kansanperinneorganisaatioiden luottamus- ja
asiantuntijatehtävissä. Hän on julkaissut lukuisia teoksia kansanperinteen
tutkimuksen alalta.

•  Timo Turja, VTL, M.A. Eduskunnan johtava tietoasiantuntija 
Timo Turja on eduskunnan johtava tietoasiantuntija. Hän työskentelee Eduskunnan
kirjastossa. Koulutukseltaan hän on VTL ja M.A. Turja tekee parlamentti- ja
politiikan tutkimusta, kirjoittaa puheita ja käy paljon eri tilaisuuksissa
puhumassa eduskunnasta, parlamentarismista ja politiikasta. Hän on myös
kysytty puhuja erilaisissa kirjasto- ja tietoalojen tilaisuuksissa.


•  Janne Vilkuna, FT, museologian professori, Jyväskylän yliopisto 
Janne Vilkuna on Jyväskylän yliopiston museologian professori ja
Jyväskylän yliopiston museon johtaja.